sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Rauha S. Virtanen: Ruusunen

Kuukauden tyttökirjaklassikko
Rauha S. Virtanen: Ruusunen
Kustantaja: Wsoy 1968
Kansikuva: Maija Karma
Kotimainen nuortenromaani
Sivuja: 268

Niina ojensi kätensä ja hiveli viileää omenaa, joka riippui oksassaan vaaleana kuin kuu, kasteenraikkaana, rauhallisesti kypsyvänä. Oli liian aikaista poimia sitä, se oli vielä kova, siemenet sisällä valkoisina.
Jostain läheltä kuului askelia, Niina säpsähti. Nähdessään Antti Rannikon ilmestyvän puiden lomasta hän vetäisi äkkiä kätensä irti omenasta, oksa heilahti ja omena irtosi, putosi maahan pehmeästi moksahtaen.


17-vuotias Niina Lähde elää turvattua lukiolaisen elämäänsä omakotitalossa Vaahteratiellä yhdessä vanhempiensa sekä siskojensa Susannan ja Tuiren kanssa. Materiaalisuuteen saakka keskiluokkaisen perheen elämä muuttuu, kun naapuriin muuttaa kolmekymppinen kirjailija Antti Rannikko perheineen. Kirjailijoita palvova runotyttömäinen Niina tutustuu Anttiin ja rakastuu tähän. Hänen rakkautensa ei jää vaille vastakaikua, vaan avioliitossa opettajavaimonsa Annariitan kanssa elävä Antti alkaa suorastaan piirittää Niinaa. Vastaako imarteleva rakkaus Niinan unelmiin? Onko kirjailijamies Niinan uhman ja uhrausten arvoinen? Saako Niina rakastua vanhempaan mieheen: kuka tekee väärin ja millaisin seurauksin?

Rauha S. Virtasen ensimmäinen aikuisnuorille suunnattu romaani Ruusunen (1968) on kertomus kielletystä ja kipeästä rakkaudesta sekä siitä vallankäytöstä, jota ei-fyysiseen seksuaalisväritteiseen, rakkauteen liittyy. Se on sekä Niinan että osin hänen Tuire-siskonsa kehitystarina, joka kulkee yhdeksän kuukauden, Niinan abiturienttivuoden, kaaren syksystä kevääseen.

Ruususessa Rauha S. Virtanen kuvaa hienosti niin aikuisuuden kuin alkavan keski-iän (ja 1960-luvulla nykynuori kolmekymppinen alkoi olla jo keski-iässä, itse liki nelikymppisenä pystyin samaistumaan Rannikon perheen elämään) ahdistusta ja suoranaista kriisiä, mutta varsinaisesta angstisuudesta kirjassa ei ole kyse. Ruusunen on myös kertomus kotimaisesta keskiluokkaisesta ydinperheestä, kirjoittajaelämän kuvaus sekä valtavan kaunis ja kuulaankirpeällä tavalla syksyisen luonnon ylistys. Kouluhippoineen, Scott McKenzien kappaleineen sekä marimekkoineen Ruususen sisältää myös mainiota 1960-lukulaista ajankuvaa.

Miksi Niina oli kätkenyt kirjat? Noiden idiottimaisten omistuskirjoitusten takiako? Ehkä, mutta oli muutakin.

Luin Ruususen ensimmäisen kerran lukiolaisena, huomattavasti myöhemmin kuin muut Virtasen kirjat. Olen iloinen siitä, sillä ala- tai yläkoululaisena olisin ehkä pelästynyt tai ahdistunut kirjan aihepiiriä. Nyt muistelen, että aikoinani hätkähdin Niinan uhmakkuutta sekä ennen kaikkea Antin peiteltyä seksuaalisuutta. Ruususen uudelleenluenta teki minusta osin lukiolaisen. Pystyin edelleen, pikkulasten äitinäkin, saavuttamaan jotain siitä samasta, jota koin lukiessani kirjaa ensimmäisen kerran. Muistan silloin vierastaneeni ajatusta vanhasta Antista nuoren Niinan haaveena, mutta samalla ihailleeni Niinan kirjoitustaitoa, kirsikanpunaista mokkatakkia, Ruususen huonetta rautasänkyineen sekä ennen kaikkea niitä lukuisia kirjallisia keskusteluja, joita Niina Antin kanssa käy. On kiittäminen Ruususta, että aikoinani löysin Lorcan runot, haaveilin tsehovilaisista omenankukista sekä kirjan kautta koin jotain samalla aikaa pakahduttavaa että vastenmielistä, kiellettyä.

Samat tunteet nousivat minussa nytkin pintaan, mutta aikuisena kavahdin Anttia, vaikka ymmärrän hyvin kirjailijarentun vetovoiman. Kuitenkin ajatus lukiolaistytön ja kolmekymppisen miehen suhteesta tuntuu hurjalta, vaikka Virtasen kirjassa suhde onkin Ruususelle sopiva. Virtanen kirjoittaa heidän tarinansa sujuvasti ja arvokkaasti. Se ei tunnu irvokkaalta toisin kuin Riikka Pulkkisen Rajassa oleva samansuuntainen suhde, josta Sara hiljattain ansiokkaasti kirjoitti. Antin vaimoa Annariittaa kohtaan koin nyt suurta sympatiaa. Mielestäni hän on urhea nainen, joka joutuu kantamaan vastuuta paljosta, ennen kaikkea miehestään. Hän on myös se, joka huomaa Tuiren vaikeudet ja ymmärtää omalla tavallaan Niinaakin. Silti Annariitta ei ole mikään marttyyri. Lisäksi vasta nyt huomasin Niinan äidin, joka oli joutunut luopumaan omista unelmistaan porvallisen idyllin saavuttamiseksi. Hän olisi halunnut toteuttaa taiteellisia pyrkimyksiään, mutta päätyikin toimistotöihin ja itkee nyt itsekseen Ingmar Bergmanin elokuville.

Romaanissa Niina ja koko Lähteen perhe Susanna-kuopusta lukuunottamatta heräävät tavallaan Ruususen unestaan. Aikuisella luentakerralla huomasin Antin olevan on eräänlainen väline, joka tarvitaan ravistelemaan ydinperheen turvattua porvallisuutta. Antista ei tarvitse pitää tai hänen ruutupaitaiseen olemukseensa voi rakastua, mutta olisivatko Lähteet huomanneet Niinan toiveita tai ylipäätään idylliään ympäröivää maailmaa ilman Anttia?

Juuri Ruususessa on tapahtumassa myös laajempi yhteiskunnalliseen nuortenkirjallisuuteen tapahtuva herääminen, joka näkyy selvästi Virtasen myöhemmässä tuotannossa. Niina ja etenkin oikukas Tuire rakentavat omaa maailmankuvaansa, jolla he hakevat irtiottoa vanhempiensa keskiluokkaisesta ja hyvin konservatiivisesta maailmasta. Siskokset keskustelevat uskonnosta sekä siitä, voiko olla yhtä oikeaa uskoa. He miettivät myös Vietnamin sotaa, Hitleriä sekä Hiroshminan pommin aiheuttamia tuhoja. Ruususessa politiikka on vielä sivuroolissa, mutta sitä seuranneissa kirjoissa Joulukuusivarkaus ja Lintu pulpetissa yhteiskunnallisuus on jo keskiössä.

Ruusunen oli muistini mukaan eräs suurimmista virtassuosikeistani muutaman ensimmäisen Selja-kirjan sekä Tuletko sisarekseni-kirjan rinnalla. Parikymmentä vuotta sitten lukiolaisena ihailin Niinan ja Antin kaikkia kirjallisia keskusteluja, vaikka samalla kavahdin Antin hahmoa. Nyt luin kirjan toisin, vanhemman näkökulmasta. Romaanin uudelleenluenta kuitenkin osoitti, että Ruusunen pysyy eräänä suursuosikkinani. Se on minulle samaan aikaan nostalginen, kyseenalainen ja niiden yhteisvaikutuksesta raikas kuin syystuuli Vaahterakadulla.

****½ (sekä nostalgia- että nykypisteillä)

Ruususesta ovat kirjoittaneet myös Maria, upealla tavalla juuri eilen, sekä Booksy, Liisa ja Salla. Siitä on keskusteltu myös Lukupiiri-blogissa.

19 kommenttia:

  1. Miten hurmaavalta kuulostava kirja! Miten olen voinut lapsena/nuorena välttyä tätä edes huomaamasta eli en ole siis kuullutkaan, vaikka minulla on kyllä mm. Virtsen Selja -sarjaa etc.

    Tosiaankin...,kun vuosia tulee lisää löytää kirjan hahmoille uutta armoa ja myös saattaa huomata vaikka äidin, joka on uhrannnut taiteellisen taipumuksensa keskiluokkaisuuden alttarille.

    VastaaPoista
  2. Leena: Ruusunen on hurmaava ja samalla ristiriitainen. Ajattele, kuinka rohkea Virtanen oli kirjoittaessaan tästä teemasta nuortenkirjaan 60-luvulla?! Toki tuolloin kirjoitettiin jo vaikka mitä, mutta ei Suomessa eikä varsinkaan nuortenkirjaan. Aihe on edelleen vaikea, kuten sen pitää ollakin.

    Olen huomannut samoin, että iän myötä kirjoja lukee eri tavalla. Se on rikkaus. Yleensä ne keskiluokkaan "pakotetut" äidit ovat kaikkein surullisimpia hahmoja, vaikka hyvää elämää elävätkin.

    VastaaPoista
  3. Minulla tuli jotenkin heti tästä mieleen Jussi Valtosen Siipien kantamat!

    Kiinnostuin siis kovasti ;)

    VastaaPoista
  4. Susa: Mielenkiintoista! En ole itse vieläkään Valtosta lukenut, mutta Siipien kantamat odottaa lainattua hyllyssäni.

    Suosittelen kyllä Virtasen kirjoja. Ruusunen on hienoimmasta päästä. :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin kiinnostuin tästä! En muista olenko lukenut Virtasen kirjoista muita kuin Selja-kirjoja,mutta tämä kyllä kuulostaa sellaiselta minkä haluaisin lukea! Näihin tyttökirjoihin on ihana palata!

    VastaaPoista
  6. Olet avannut hienosti tuota heräämissymboliikkaa; itsekin ajattelin että sitä täytyy (nimen perusteella) olla, mutta en oikein saanut ajatuksesta kiinni... Pyörittelin vain Niinan hahmoa ja mietin, että hän ei kyllä herännyt seksuaalisesti (onneksi ei, Antin kanssa!), eikä oikein kirjan kuluessa havahtunut ymmärtämään muiden (esim. Annariitta) tunteita tai omien haaveidensa katteettomuutta. Mutta noita kuvaamiasi heräämisteemoja kirjassa oli!

    Minä en osannut kovin paljon sympata Niinan äitiä; minusta hän oli omien arvojensa takia valinnut työelämän - hehän olisivat pärjänneet isänkin palkalla mutta äidille oli tärkeää vaatettaa lapsensa muodikkaasti ja siksi halusi hankkia itsekin. Jotenkin en nähnyt tukahdutettua taiteilijasielua siinä, vaan ihan tavallisen ihmisen, joka mieluummin harrastaisi kaikkea kivaa ja hoitaisi kotia kuin kävisi töissä.

    Näitä muutamia Virtasen kirjoja aikuisena ensi kertaa lukiessani olen kyllä aina harmitellut, että en lukenut niitä nuorempana. Kiinnostaisi todella tietää, miten olisin kokenut Antin ja Niinan suhteen esim. juuri lukioikäisenä.

    VastaaPoista
  7. Toistelen tässä itseäni, mutta ehdottomasti tämä kirja on luettavien kirjojen pinossa päällimmäisten joukossa, joskin voi olla että säästelen tämänkin syyslomaan.Olen tällä hetkellä Nichollsin kirjan loppumetreillä.Tarkkanäköinen kirja se.

    VastaaPoista
  8. Onpas kiinnostavan kuuloinen kirja!
    Ps.Minulla on sinulle pieni ylläri blogissani. :)

    VastaaPoista
  9. Yaelian: Mukava kuulla. Tämä on aika erilainen kuin ensimmäiset Seljat. Miljöössä on paljon samaa, mutta Ruususen tarina on aika erilainen kuin koululaisromaanimaiset Seljat. Pidän molemmista ja olen samaa mieltä, että tyttökirjoihin on nimenomaan ihana palata.

    Maria: Kiitos. Kirjan tarina oli mielessäni edelleen niin hyvin (vaikka edellisen kerran luin tämän 1990-luvun alussa), että uusia asioita pomppasi mieleeni. Yksi oli tuo herääminen, koska tavallaan Antti on se, joka herättää Niinan "unestaan" ja välillisesti koko perheen monestakin asiasta. Ja tämän kirjan jälken Virtasen kirjojen aihepiirit muuttuivat.

    Minä tosiaan sympatisoin Niinan äitiä, koska ajattelen, että hän ehkä aluksi kuvitteli hyvän äidin ostavan lapsilleen muotivaatteita yms., mutta hoksasi vasta ajan kuluessa, että hän olisi voinut tehdä toisinkin. Hän ei kuitenkaan osannut/uskaltanut/tohtinut muuttaa elämänsä suuntaa.

    Me molemmat varmasti jatkamme Virtasen lukemista: sinä saat monia upeita ensikosketuksia hänen romaaneihinsa ja minä piehtaroin nostalgiassa. :)

    Johanna: Et ole täällä ainakaan toistellut. :) Ruusunen voisi olla hyvä syyslomalukeminen.

    Nichollsin kirjasta olen samaa mieltä. Kun olet lukenut kirjan, kommentoitko mulle vaikka sähköpostitse yhtä kirjan loppuratkaisua?

    VastaaPoista
  10. Mustikkatyttö: Oo, tulenkin pian käymään blogissasi! Ruusunen on tosi kiinnostava. Lainasin tämän lukiolaisena sen pienen savolaispaikkakunnan kirjastosta ja fillaroin kotiin Pihlajakadun kautta. Muistan, että sillä kadulla joka yhdistää Asemakadun ja Pihlajakadun (en muista kadun nimeä enää, kirkkoherranviraston kulmilla), oli keltaisia vaahteroita ja tätä lukiessani ajattelin taas tuota katua. :)

    VastaaPoista
  11. Totta, sama kirja luettuna nuorena ja sitten taas myöhemmin voi avautua ihan eri lailla. Löytää syvempiä sävyjä, näkee tarinan yksilöt eri valossa...kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta:)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!♥

    VastaaPoista
  12. Hieno kirjoitus tästä kirjasta, jonka itse taisin aikoinaan lukea juurikin liian nuorena, vaikken ihan lapsi enää ollutkaan. Mielenkiintoista lukea sinun nuoruuden kokemuksistasi kirjan kanssa, koska omani olivat aika erilaisia, torjuvia ja ahdistuneita.

    Olen hirveän iloinen, että luin nyt aikuisena kirjan uudelleen, koska se oli todella kiinnostava ja lumoavakin lukukokemus. Olen samaa mieltä siitä, että Virtanen kirjoittaa aiheestaan hyvin tyylikkäästi. Hän ei moralisoi, mutta kirjan aitoudesta kertoo minusta mm. se, että se on monille ollut nuorena ahdistava kirja, vaikka siinä ei sinänsä mitään kovin hurjaa tapahdukaan.

    Haluaisin nyt tämän kirjan omakseni, ja ehdottomasti tuolla ihanalla ruususeppel-kasikuvalla.

    VastaaPoista
  13. Nyt vasta ehdin kunnolla lukea tämänviikkoisia blogikirjoituksia, vastailenkin nyt useampaan postaukseesi samaan syssyyn. :)

    Minä en ole Ruususta lukenut, enkä taida olla lukenut Virtaselta muutakaan, vähän noloa. Kirja vaikuttaa kyllä ehdottomasti sellaiselta josta pitäisin kovasti näin aikuisenakin, joten pitääpä lukea tämä jossain kohtaa.

    Luen itse asiassa tällä hetkellä Jussi Valtosen Siipien kantamat -romaania, ja siinä käsitellään tosiaan näitä samoja teemoja, kuten monessa yhteydessä on jo mainittukin. Valtosen kirjasta pidän kovasti!

    Ihana tämä kuukauden tyttökirjaklassikko-teema blogissasi! <3

    VastaaPoista
  14. Hei Katja, todella hyvä kirjoitus ja analyysi Ruususesta! Oli upeaa lukea Marian ja sinun arviosi kirjasta näin peräkkäin. Kumpikin toitte omia näkökulmia ja tulkintoja tekstistä. Ja ajatella kirjan ilmestymisestä on yli neljäkymmentä vuotta ja se puhuttelee edelleen nykylukijaa, ja se tekee juuri klassikon!

    Hienosti välitit tunnelman nuoruutesi vaikuttavana lukuelämyksenä ja siirryit tarkastelemaan kirjan sisältöä nyt aikuisen naisen kokemuksen silmin. Mitä ajattelet Katja siitä, jos kirja olisi loppunut kirjailijan haluamalla tavalla eli Niina ja Antti olisivat saaneet toisensa?

    Minä en ollut kuullut tuosta Jussi Valtosen Siipien kantamat -romaanista ennen kuin luin tästä keskustelusta. Katsoin, että se on ilmestynyt vuosi myöhemmin Pulkkisen Rajan jälkeen. En tiedä tulenko kirjaa lukemaan, koska aiheena (äidinkielen opettaja ja 17-v. tyttö) on jo minusta käytetty!

    VastaaPoista
  15. Minua alkoi kiinnostaa tuo kirja..
    Kiitos sinulle postauksestasi=)

    olenhan itse ollut juuri tuohon aikaan samaa ikäluokkaakin..

    Ehkäpä se löytyy kirjastostamme.
    ihanaa syyskuun loppuviikkoa sinulle

    VastaaPoista
  16. Kuulosta kieltämättä hyvin mielenkiintoiselta tematiikaltaan, ja kansikin on hurmaava, niin kuin Karman kansilla on tapana olla (vaikka tämä ei ihan tyypillinen Karma ehkä olekaan). :)

    Hitsi, eiköhän tämä edes ole hyllyssäni? Asia täytyy korjata. En muista lukeneeni tätä nuorempana, mutta voisin hyvinkin nyt lukea, ja säilöä sitten odottamaan Stellan teini-ikää. :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos kaikki mukavat kommentoijat! <3 Vastaan kommentteihinne pian. On ollut vähän työ- ja muutakin hässäkkää viime päivien aikana. :)

    VastaaPoista
  18. Taitaa olla niin, että en ole tätä Virtasen teosta lukenut lainkaan :-/ Asia pitänee korjata, ainakin tämän arviosi perusteella olisi syytä tehdä niin. Ihmettelen ja ihailen rohkeaa aihevalintaa, tänä päivänä siinä ei olisi mitään erikoista, mutta 60-luvulla asiat ovat vielä olleet toisin. Olisi mielenkiintoista lukea sen ajan arvosteluita kyseisestä kirjasta.

    Blogissani on sinulle jotain :-)

    VastaaPoista
  19. Nyt vasta ehdin kaiken viime viikkojen pyörityksen lomassa kommentoimaan tänne. :)

    Marge: Ruusunen on kestänyt aikaa ihanasti, joten suosittelen lämpimästi!

    Liisa: Jäin ihan miettimään, miten olisin kokenut Ruususen, jos olisin lukenut sen vaikkapa 12-vuotiaana. Lukiolaisena olin oikeassa, joskin liian romanttisessa ja silti viattomassa iässä lukemaan kirjan.

    Virtanen on todella taitava kirjoittaja. Olen tänä vuonna lukenut uudelleen muutaman hänen kirjansa ja niissä on jotain aitoa.

    Sara: Kiva, että ehdit. Suosittelen sinulle Virtasta! Lue tämä tai sitten joku Selja-kirja.

    Kuulinkin, että Siipien kantamissa on samoja teemoja ja niin moni on pitänyt Valtosen kirjasta, että se on pakko lukea tässä joskus. :)

    Sara: Kiitos. Ruusunen on syystäkin klassikko. Se on samaan aikaan ajaton ja silti oman aikansa kirja: teemat ja kerronnan raikkaus tuovat sitä ajattomuutta, mutta moni yksityiskohta on tuulahdus 60-luvulta.

    Minä en ole uskaltanut ajatella kirjan vaihtoehtoista loppua. Tiedän, että lukiolainen minä olisi halunnut kirjan päättyvä siten, että Niina ja Antti olisivat saaneet toisensa, mutta keski-ikäistyvänä äitinä ja lukijana ajattelen, että kirjan nykyinen lopetus on juuri oikea.

    Hanne: Suosittelen tätä kirjaa! Onko Virtanen sinulle muuten tuttu? Toivottavasti Ruusunen löytyy. :)

    Karoliina: Oi, tämän kansi(kin) on hurmaava, niin hyvin kirjaan sopiva. Lue tämä! <3

    Petriina: Kiitos! Kävinkin blogissasi, mutta on pitänyt mukamas niin kiirettä, etten ole tainnut ehtiä jättää kommenttiakaan. Tulen pian paremman ajan visiitille. <3

    VastaaPoista