sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Astrid Lindgrenin joulu

Blogijoulukalenterin luukku 3/4

Astrid Lindgren kirjat (kaikki Wsoy):

Satuja, seikkailuja ja kepposia: Katso, Marikki, lunta sataa *****-
Meidän Marikki *****
Kesäkummun Marikki ja Liisa: Marikin joululoma. ****
Melukylän lapset ****½
Minä olen Peppi Pitkätossu *****
Satuja: Ilo-Käki ****+
Mikko ja Minna **** (Digmanin kuvitus ***)
Lotta, Janne ja Minnamanna ****½
(Lapsen joulu)

"Kyllä on hyvä, että joulu on olemassa", sanoo Marikki.
"Se on kaikkien aikojen paras keksintö."
"Niin onkin", sanoo Liisa.


Niin onkin, olen Marikin kanssa aivan samaa mieltä. Nyt en pienen, vain adventtisunnuntaisin ilmestyvän, blogijoulukalenterini kolmannessa luukussa malta pysyä yhdessä ainoassa kirjassa, vaan esittelen muutamia Astrid Lindgrenin kirjoja keskittyen niiden jouluisiin lukuihin tai kokonaisiin satuihin. En tuo esille läheskään kaikkia Lindgrenin teoksia, joissa monissa vietetään joulua jossain vaiheessa, vaan keskityn itseni kaikkein jouluisimmiksi kokemiin.

Olen usein kertonut ihailevani Lindgreniä suuresti. Itse asiassa voisin julistaa hänet maailman parhaimmaksi ja viisaimmaksi kirjailijaksi. Niinpä nyt enemmän fiilistelen kuin analysoin; esittelen, ihailen, nostalgisoin ja lumoudun yhä uudelleen ja uudelleen. Melkein kaikki kriittisyys unohtuu, kun Lindgrenistä on kyse. Onneksi en taida olla blogimaailman ainoa Lindgrenin ykkösfaniksi julistautunut henkilö.

Jos haluan olla Lindgrenin ykkösfanien joukossa, niin samaa sanon Marikista. Marikit ovat suosikkejani kaikkien ihanien (!) Lindgrenin kirjojen joukossa. Joskus aikaisemmin taisin kertoa, että lapsena lainasin Marikin kirjastosta toistakymmentä kertaa ja vasta opiskeluaikana sain Marikin sekä Marikin ja Kesäkummun Tuikun sisältävän yhteisniteen Meidän Marikki omaan hyllyyni. Meillä kotona on nykyisin luonnollisesti myös Marikki-dvd:t sekä kuvakirja Kesäkummun Marikki ja Liisa. Viime kesänä ostin Junibackenista piparminttukaramellejakin vain siksi, että kannessa on Marikin kuva.

Yksi minulta oli puuttunut melko kauan, nimittäin Marikki, katso, lunta sataa-kuvakirja. Wsoy:n tänä syksynä julkaisemassa kokoelmassa Satuja, seikkailuja ja kepposia tuo jouluinen satu on mukana. Se yksin oli minulle riittävä syy hankkia hurmaava satukokoelma, jossa on muitakin minulle ennestään tuttuja satuja, kuten Kultasiskoni, Hämärän maassa, Minä en tahdo mennä nukkumaan! tai Punasilmäinen lohikäärme. Kirjasta on kirjoittanut paremmin Karoliina, minä keskityn nyt Marikkiin.

Marikki, katso, lunta sataa on itsenäinen satu, joka ei ole aiemmin ollut Marikki-romaanien luku tai osa. Satu kertoo ihmeellisen ensilumen riemusta juuri joulun alla. Tytöt nauttivat täysin siemauksin lumileikeistä, mutta sitten Marikki sairastuu. Hän jää äitinsä kanssa kotiin leipomaan piparkakkuja, kun taas pikkusisko Liisa pääsee perheen piian Alvan kanssa jouluostoksille. Ostosreissu muuttuu seikkailuksi, kun Liisa naapurinpojalle näyttääkseen hyppää ilkeän Anderssonin reen jalaksille. Reki lähtee liikkeelle ja Andersson ajaa kauas, kauas lumiseen ja hieman synkkään metsään. Siellä hän huomaa Liisan ja jättää pienen tytön tuosta vain yksikseen metsän keskelle. Liisa aloittaa pitkän kävelymatkan kotiin, jossa jouluinen tunnelma alkaa olla tipotiessään, kun Alva palaa jouluostoksilta itkuisena ja ilman Liisaa.

Jouluinen kertomus on Lindgrenin realistisia satuja ja se kannattelee hyvin Marikki-romaaneista tuttua henkeä. Kirja on lämmin, hauska, vaikeitakaan asioita peittelemätön - Andersson esimerkiksi naukkailee viinaa ja laulaa pirulaudasta - sekä sopivalla tavalla jännittävä tarina. Ilon Wiklandin kuvitus on ihanaa, kuten aina. Hän on (Peppi Pitkätossun Ingrid Vang Nymania lukuunottamatta) mielestäni ainoa oikea Lindgrenin kirjojen kuvittaja. Vain siitä annan pienen miinuksen, ettei kuvituksen (paino)jälki ole kokoelmateoksessa ihan samanveroista kuin alkuperäisessä Marikki, katso lunta sataa-kuvakirjassa. Silti esimerkiksi yllä oleva piparkakkujenleipomiskuva heijastelee minun mielikuvieni täydellistä joulukuvastoa. Voitte varmasti arvata, miten iloinen olen siitä, että kodissani yksi keittiön työtasoista sijaitsee hieman samaan tapaan ikkunan alla ja että meillä on "vanhanaikaiseksi" naamioitu liesikupu, vaikka talomme toki muuten eroaakin Kesäkummusta aika tavalla.

Marikki viettää joulua myös romaaneissa Marikki sekä Marikki ja Kesäkummun Tuikku, jotka löytyvät muun muassa jo aiemmin mainitsemastani yhteisniteestä Meidän Marikki. Marikki-romaanit ovat minulle ne kaikkien aikojen rakkaimmat kirjat enkä oikein voi sietää minkäänlaista poikkipuolista sanaa niistä. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki ole näihin kirjoihin samassa määrin ihastuneita kuin minä, mutta jokaisella on varmasti joku yhtä rakas kirjamuisto lapsuudesta. Marikin joululuku Nyt tuuli ja myrsky taas riehumaan käy on vuonna 2009 julkaistu uudelleen kuvakirjassa Marikki ja Kesäkummun Liisa, jossa on lisäksi satu - taas yksi luku Marikista - Liisan hassu hernetemppu. Ensimmäisessä Marikki-kirjassa on lisäksi luku Kesäkummun joulu, joka on niin ihanaa 1900-luvun ruotsalaisen jouluidyllin kuvailua, että en voi kuin huokailla. Marikissa ja Kesäkummun Tuikussa luku Marikki ja Liisa saavat autuusasian joulu tuo mukanaan vauvan. Perheeseen odotetaan kovasti kolmatta lasta, siskosten toiveiden mukaan pikkuveljeä, joka sitten ottaa ja menee syntymään jouluna!

Kaikille Marikki-aiheisille joulukertomuksille on yhteistä lämmin tunnelma sekä ruotsalaisen luokkayhteiskunnan kuvaus. Marikin koti Kesäkumpu on kaunis puuhuvila, Marikin isä on paikallislehden päätoimittaja ja siten koko perhe on pienen asuinkaupunkinsa silmäätekevien joukossa. Perheen naapurissa asuvat Nilssonit, joiden elämä on köyhää ja isä juoppo, joka kantakrouvissaan istuessaan tuntee elämän kohisevan suonissaan. Kaikkein huonoimmalla tolalla kuitenkin on Marikin luokkatoverin Miian ja tämän Ella-siskon elämä. Heillä ei ole varaa edes isään. Joulukinkun he saavat köyhäinhuollosta. Marikki pohtii kovasti köyhyyden toivottomuutta ja kaikkien hauskojen tempauksiensa rinnalla hänessä sykkii vahva sosiaalinen omatunto, joka onkin eräs Marikki-kirjojen vahvin sanoma. Sen vuoksi Marikit antavat paljon myös aikuiselle lukijalle, vaikka totta kai kaikkein keskeisintä on kyky nähdä maailmaa lapsen silmin.

Ilon Wikland on taas Lindgrenin luottokuvittaja, totta kai. Vaikka rakastan Wiklandin kuvitusten henkeä, on hänenkin kynänjäljessään eroa. Edellinen, mustavalkoinen kuva Marikin ja Liisan joulusta on juuri sellainen, jollaisena Kesäkummun joulua ajattelen. Marikin joululoman kuvitusjälki on taas, ainakin omistamassani painoksessa, hivenen valjua:


Marikista on vain pieni askel Lindgrenin muihin realistiin saturomaaneihin, Melukylän lapsiin ja Lotta-sarjan kirjoihin. Niissäkin lasten arjen ja juhlan touhut turvallisessa ympäristössä ovat keskiössä. Omasta hyllystäni löytyvät niin Ingrid Vang Nymanin kuvittama yhteisnide Melukylässä on hauskaa (sisältää romaanit Melukylän lapset, Melukylässä tapahtuu sekä Kyllä meillä oli hauskaa) sekä Ilon Wiklandin kuvittama kuvakirjaversio Melukylän lapset, jossa on kolme Melukylä-romaanien lukua - Lasten päivä Melukylässä, Melukylän kevät sekä Melukylän joulu - omina, itsenäisinä kertomuksinaan. Lotta-kirjoista puolestaan omistan iki-ihanan Osaa Lottakin ajaa-kuvakirjan sekä suloisen (taas kerran) Ilon Wiklandin kuvittaman Lotan, Jannen ja Minnamannan, joka on äskettäin tekemäni antikvariaattilöytö. Olen siitä todella iloinen, sillä nelivärikuvitus tekee kirjasta täydellisen. Lotta-kirjoistakin löytyy paljon lisätietoa Karoliinan kirjoituksesta.

Melukylän kuvaa joulunviettoa varsin kattavasti. Ylä-, Väli- ja Alataloissa naapuruksina asuvat Liisa, Saku ja Naku, Riitta ja Anna sekä Olli ja Kirsti pääsevät mukaan niin joululeivontaan, kuusenhakuun, paketoimaan lahjoja, syömään jouluateriaa kuin kohtaamaan joulupukinkin. Ruotsalaiseen tapaan tietenkin tanssitaan kuusen ympärillä ja syödään marsipaania. Jouluihminen minussa hyrisee onnellisuuttaan, mutta voisin kuvittella niiden, joille joulu ei ole kovin tärkeä, pitävän tarinaa ihan yltiöjouluisena ja -idyllisenä. Onneksi itse en edes tunne käsitettä yltiöjouluinen.


Lotassa, Jannessa ja Minnamannassa puolestaan viimeinen luku On hauskaa kun on joulu kuvailee hieman lähempänä nykyaikaa, veikkaan ajakohdaksi 1950-lukua, sillä Lindgren kirjoitti kirjan vuonna 1958. Tarinassa Lotta sisaruksineen odottaa joulua, iloitsee (taas kerran!) ensilumesta sekä pääsee kahvilaan nauttimaan leivoksista täynnä kermaa. Hieman Melukylän lasten tapaan Lotta, Janne ja minä-kertoja Minna leipovat piparkakkuja, koristelevat kuusta ja kohtaavat aattoiltana joulu-ukon. Koska kyse on Lindgrenistä, on arjenkuvailu täynnä hauskoja pikkusattumuksia. Esimerkiksi faarao soikoon on kielletty lausahdus siivousavuksi tulleen rouva Franssonin kuullen, mutta lapsilla on totta kai oma tapansa kiertää tämäkin asia. Lotassa, Jannessa ja Minnamannassa on muuten mielenkiintoista se, että lasten kotikatu on suomennettu Kirjanpitäjänkaduksi, kun muissa Lotta-kuvakirjoissa perhe asuu Pukarikadulla.

Vaikka rakastan Katto-Kassista lukuunottamatta kaikkia (Veljeni Leijonamieli on minulle vaikea pala nyt aikuisena) Lindgrenin kirjoja, pidän eniten hänen realistisista lapsuuskuvauksistaan. Esittelemieni ohella esimerkiksi Eemeli- ja Saariston lapset-kirjoissa vietetään niin  ikään joulua, Eemelissä ihan ikimuistoisesti köyhäintalon väenkin kesken. Pidän kuitenkin kovasti myös Lindgrenin saduista ja fantasiasta. Olen hankkinut Lindrenin satuja hyllyyni niin kuvakirjoina kuin erilaisina satukirjaniteitäkin. Satuja-kokoelma on ollut hyllyssäni jo 1980-luvun alkupuoliskolta saakka.

Kokoelman saduista ehkä eräs vähiten tunnettu on nimeltään Ilo-Käki. Satu kertoo sairastelevista sisaruksista Maijasta ja Markusta, jotka ovat joutuneet makaamaan tukholmalaiskotinsa lastenhuoneessa jo neljän viikon ajan. Äiti ja isä kokevat välillä, etteivät enää kestä sairastelevan lapsiperheen arkea, mutta onneksi Maija ja Markku eivät ole kuolemankielissä. Heille maistuu hyvin äidin tuoma välipala ja koko ajan he haluavat tietää, paljonko kello on. Lopulta isä ostaa heille oman kellon. Se on soma käkikello, mutta ei millainen vain. Ilo-Käki-niminen käki nimittäin osaa puhua ja se pääsee halutessaan - totta kai vain lasten nähden - irti kellostaan. Ilo-Käestä tuleekin Maijan ja Markun jouluapulainen, joka munimillaan kultaisilla munilla hankkii lapsille monenlaisia joulun yllätyksiä. Ilo-Käki on hauskan kujeileva satu, jossa arjessa on ripaus fantasiaa. Toivoisin tälle metkalle tarinalle hieman suurempaa tunnettuvuutta.

Joulun henki on läsnä myös suloisessa Mikossa ja Minnassa, joka keskittyy joulua edeltävään sekä juhlan jälkeisiin päiviin. Koulupoika Kalle kuulee heikkoa koputusta luokkahuoneensa ovelta ja kohtaa siellä pienet sisarukset Mikon ja Minnan. Peukaloisen kokoisista lapsista tulee Kallen luokkatovereita, jotka saavat jopa oman pulpettinsa. Mikko ja Minna lukeutuu Lindgrenin modernien kaupunkilaissatujen joukkoon samaan tapaan kuin Hämäränmaa tai Katto-Kassinen. Niissä kaikissa Tukholma näyttäytyy suurena, mutta tunnelmallisena. Mikon ja Mikon unohtumattomin kohtaus lie peukaloissisarusten jäätanssi Vaasan puistossa.


Mikon ja Minnan kohdalla haluan erityisesti korostaa Ilon Wiklandin merkitystä. Kuvakirjaversiossa oleva Kristina Digmanin kuvitus jättää minut täysin kylmäksi. En pidä kuvituksesta lainkaan. Omalla kohdalla taustalla kummittelee totta kai Wiklandin jälki saman sadun Satuja-kokoelmassa julkaistun version kohdalla, mutta Digmanin piirrosjälki on muutenkin sellaista, joka ei ole mieleeni. Se on värimaailmaltaan valjua ja tyylillisesti ehkä liiankin pelkistettyä. Omat lapsenikin nauttivat enemmän Wiklandin kuvituksesta, "vaikka se onkin mustavalkeeta". Satu on onneksi kuitenkin yhtä hurmaava ja hivenen haikea millä tahansa kuvituksella.

Vaikka Lindgrenin joulukuvauksissa keskitalven juhla näyttäytyy pääosin erittäin idyllisenä, osaa Lindgren myös karnevalisoida joulun. Tämä tapahtuu tietenkin Peppi Pitkätossun myötä. Peppi Pitkätossu Etelämerellä kirjan viimeisessä luvassa Peppi Pitkätossu ei tahdo tulla isoksi Peppi, Tommi ja Annikka viettävät joulua tammikuun alussa. Peppi on taikonut tammikuuhunkin postikorttimaisen joulutunnelman, kun Huvikumpu suorastaan hohkaa jouluista valoa ja lämpöä lumihuntunsa alla. Herra Tossavaisen on kuitenkin vaikea pysyä paikallaan jouluenkelinä tähtisadetikkujen räiskiessä ympärillä.

Vaikka pidän Ilon Wiklandia kaikkein parhaimpana Lindgren-kuvittajana, on Ingrid Vang Nyman tietenkin ainoa oikea Pepin kuvittaja. Ylläolevassa kuvassa Peppi ystävineen on päässyt ihan väreihin kiitos kolme Peppi-kirjaa sisältävän kokoelman Minä olen Peppi Pitkätossu.

Esittelin nyt vain murto-osan Lindgrenin joulukertomuksista. Hyllyssäni on muitakin Lindgrenin kirjoja, joissa päästään ainakin osin jouluiseen tunnelmaan. Ja lisää on tulossa, sillä viime viikolla ostin nettidivarista Lapsen joulu-kokoelman, jossa mukana ovat muun muassa sadut Tallin joulu, Hyvää yötä, Herra Kulkuri, Lotta osaa mitä vain sekä Taina Tomera auttaa mummia. Nyt odottelenkin siis tuota kirjaa, jonka myötä voin ajautua entistäkin enemmän omaan joulumieleeni.

Joulu on hirmuisen hauska. Kunpa joulu olisi vähän useammin.

Kerran vuodessa riittää kuitenkin jopa kaltaiselleni jouluentusiastille. Onko teillä muilla ehdottomia joulukirjoja? Ja onko joku niistä kenties Lindgrenin teos?

21 kommenttia:

  1. OI miten ihania kuvituksia noissa kirjoissa onkaan! Lindgrenin kirjat ovat kyllä niin ihania,tulee lapsuus mieleen:)

    VastaaPoista
  2. Voit uskoa ja varmasti arvatakin, kuinka huokailen täällä ihastuksesta ja samanmielisyydestä. Nimenomaan Astrid Lindgrenin jouluiset tarinat kuuluvat aina jouluuni. Varmasti muitakin kivoja joulukuvakirjoja on, mutta niitä ei nyt yhtäkkiä tule mieleeni.

    Minullekin Lindgrenin rakkaimmat joulukuvaukset löytyvät Marikeista ja Melukylän lapsista, jotka ovat muutenkin kaikkein tärkeimmät Lindgren-kirjat minulle. Melukylän lapsista on jäänyt mieleen vahvasti myös Tapaninpäivänä (?) tehty rekiretki yökylään tädin luo, jonne kokoontui koko laaja suku tai tuttavapiiri (?). Muistelen suuren lapsikatraan nukkumista siskonpedissä ja leikkiä hienolla nukkekodilla, jonka asukkaiden sukunimi oli Cantarell, jos oikein muistan. :)

    Voisin kommentoida tosi monia asioita ihanasta kirjoituksestasi, mutta sanon nyt ainakin sen, että vaikka Ilon Wikland on jumalatar, on minustakin hänen jälkensä hieman epätasaista. Toki siinä on varmasti tottumustakin, mutta minustakin Satuja- ja Smoolannin sankari -kokoelmien mustavalkokuvitus on usein paljon viehättävämpää kuin uudempien painostan värikuvat (esim. juuri Marikeissa tai Metsässä ei ole ryöväreitä -kirjassa, vaikka jälkimmäisessä se ei ole missään nimessä huonoa nelivärisenäkään).

    Kiitos vielä tästä postauksesta, jonka joulu ja Lindgrenin (sekä Wiklandin) taianomaiset joulukuvaukset todella ansaitsevat!

    VastaaPoista
  3. Meidän perinteisiimme kuuluu Astrid Lindgrenin joulu -nimisen kirjan lukeminen joulun aikaan. Siinä on näitä kaikkia joulusatuja yksissä kansissa. Ja ai että minä rakastan nänitä, niiden tunnelmaa ja kuvitusta.

    Jotenkin nyt Carl Larssonin näyttelyn jälkeen tämä sopii siihen samaan jatkoksi, ruotsalaisen idyllisen kansankodin kuvailua. Pitää heti mennä kaivamaan se kirja tuolta hyllystä. Luen sitä itselleni vaikka, jollei lapsi suostu kuuntelemaan.

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Lindgrenin kirjojen kuvituksissa on tosiaan jonkinlaista nostalgian huipentumaa. Niitä on helppo rakastaa. :)

    Karoliina: Uskon ja arvaan, siellä on toinen ykkösfani. ;) Elsa Beskowlla on muuten ihan kiva joulukuvakirja Petterin ja Lotan joulu, muttei se Lindgrenin kirjojen veroinen - tietenkään! - ole.

    Tuo Melukylän lasten retkikertomus taitaa olla nimeltään Ajamme Jenny-tädin luo kylään tms. Siskonpedissä nukkuminen on jäänyt minunkin mieleeni, mutta Cantarelleja en enää olisi muistanut.

    Minulla ei muuten olekaan Metsässä ei ole ryöväreitä kuvakirjana, mutta en ole sitä kaivannut, koska Satuja-kokoelmassa oleva ihana mustavalkokuvitus riittää. Lapsia varten voisin kyllä hankkia tuon satukirjanakin hyllyymme.

    <3

    Kirjailijatar: Carl Larssonin näyttely olisi ihana nähdä! Muistankohan oikein, että se tulee Helsinkiin keväällä? Sitten se on pakko mennä katsomaan, kun en Turkuun ehdi.

    Wiklandin kuvituksessa tosiaan on jotain samaa henkeä kuin Larssonin töissä. Luin jostain myös, että koska Wikland on syntyjään virolainen, näkyy hänen kuvituksessaan myös virolainen idylly ajalta ennen toista maailmansotaa. Ehkä tuo virolaisen ja ruotsalaisen jäljen yhdistyminen saa Wiklandin kuvitukseen ihan omaa hohtoaan?

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana, kerrassaan täydellinen joulunajan postaus <3

    Meillä on näistä Meidän Marikki -teos (oman lapsuuteni peruja ja jokseenkin irtolehtiseksi luettuna), omille lapsille ostamani Kesäkummun Marikki ja Liisa sekä Melukylän lapset ja Satuja. Tuo Marikki, katso lunta sataa -kuvakirja oli lapsuudessani mummilassa ja luimme sitä aina joulun aikaan <3

    Ihaniahan nuo ovat kaikki, joulukuvaukset eritoten... Minuunkin vetoaa ennen muuta Marikin ja Liisan maailma, myös joulukuvauksissa.

    VastaaPoista
  6. Minäkin tykkään Marikista! Ilon Wikladin kuvitukset on just niitä kaikista ihanempia.. Kunpa voisi sukeltaa noihin tunnelmiin :)

    Ihana postaus!

    VastaaPoista
  7. Kaikki Lindgrenin lapsuuskirjat ovat ihania. Mutta Eemeli tulee mieleen ensimmäiseksi. Se taisi olla kirjailijan oman isän lapsuutta kuvaava, ja siinä on erityistä lämpöä ja huumoria.

    Ilon Wikland on mielestäni yhtä tärkeä kuin Lindgren.

    Oli hauskaa lukea joulukirjoista, sillä minulle L. on ollut kesän kuvaaja, ihmeellisen pohjoismaisen kesän.

    (Minäkään en pidä Leijonamieli-poikien lopusta. Suurikin kirjailija erehtyy joskus.).

    VastaaPoista
  8. Marikin joulut ovat minullekin ne kaikkein rakkaimmat ja parhaimmat joulukuvaukset. Niissä on lämpöä, rakkautta, jännitystä ja iloa, mutta myös särmää. Esimerkiksi juuri se, että Marikki näkee myös ne köyhempien ystäviensä erilaiset joulut. Tai se vauvanodotusjoulu, johon mahtuu myös kiukuttelua ja pettymyksiä.

    Ja se kun Marikki aattoiltana itkee sitä kun kauan odotettu joulu onkin ohi: se on niin todellinen ja samaistuttava kohta. Sen voi yhdistää muuhunkin kuin jouluun.

    Aikuisten kirjoista hyvä joulukuvaus on Westön Leijoissa Helsingin yllä. Siinä on hyvin kuvattu lapsen näkökulmasta se, kuinka joulu ei todellisuudessa aina suju niin täydellisesti kuin toivoisi.

    VastaaPoista
  9. Kyllä minulle Marikki on läheisin, vaikka Eemelikin on luettu moneen kertaan.Katsomme myös mainitsemiasi Marikki-elokuvia, niissä on aivan mahtava tunnelma. Ruotsalaiset hallitsevat tunnelman rakentamisen ylipäätään, brittien ohella.
    Olen samaa mieltä, että Ingrid Vang Nyman on ainoa oikea Peppi-kuvittaja.

    VastaaPoista
  10. Meillä luetaan Marikin joulukertomus aina joulupöydässä, evankeljumin ohella.

    Olen täsmälleen samaa mieltä Lidgrenin kirjojen laadusta, Katto-Kassista myöten. Ja Leijonanmieli on vakea pala myös, vaikkei se huono liene.

    VastaaPoista
  11. Onpas täällä kaunis jouluinen ilme!

    Marikki oli mulle lapsena niin tärkeä, että nimesin ensimmäisen tyttönukkenikin Marikiksi (sitä edelsivät nallet ja muut vastaavat sukupuolettomat tapaukset).

    Minulla ei oikein ole mitään joulukirjaa... No ehkä yksi niistä Elsa Beskowin Täti Vihreä, täti ruskea jne.-kirjoista, jossa oli joulu. Sen kirjan kuvat osaan ulkoa.

    VastaaPoista
  12. Ihanan (!) jouluista! Minulle tämä tuleva joulu on tärkeä; viime jouluna en nimittäin ollut kotona ollenkaan mutta nyt menen sinne sentään illaksi. Mahtavaa.

    Minulla on aivan liian pitkä aika Lindgrenien lukemisesta vaikka omistankin useita niteitä. Ehkä toivun vieläkin Veljeni Leijonamieli-kesän aiheuttamasta ähkystä.. No ei. Mutta nyt tuli mieleen, että jonkun Lindgrenin sadun voisin lukea kummipoikani joululahjasatucd:lle. :)

    VastaaPoista
  13. Katja, ihan totta, että myös Petterin ja Lotan joulu on aika ihana kuvitukseltaankin. :) Pidin noista kirjoista kovasti lapsena, mutten nyt tietenkään ihan yhtä kovasti kuin Lindgreneistäni... Beskowin kuvituksissa on myöskin idyllisen kansankodin Carl Larsson -henkeä (rakastan myös Carl Larssonia, taidan olla todellinen Ruotsi-fani).

    Ja joo, oli se Jenny-täti, kävin eilen vielä kurkkimassa tarinaa kirjoitettuani tuon kommentin. Se ei ollutkaan tapaninpäivä vaan joulun jälkeinen viikonloppu, kun Jennylle mentiin. Voi että, tuossa tarinassa on vieläkin niin monia elementtejä, jotka saavat minut hyrisemään. Jännä muuten, miten Melukylän lapsissa ja Lotta-kirjoissa hyväksyn helposti erilaiset kuvitukset, jotka ovat lapsuudesta tuttuja, mutta nuo Marikin tuoreemmat eivät tahdo upota, kun niitä olen nähnyt vasta vanhempana. Ja sama siinä Metsässä ei ole ryöväreitä -kuvakirjassa, jonka Stella sai muuten vuosi sitten joululahjaksi, ja oli todella hyvä lahja, sillä muodostui lempikirjaksi vaiheessa, jolloin ei vielä jaksanut vähemmän kuvitettuja tarinoita.

    Saatan vähän matkia ja kirjoittaa Lindgrenin joulukirjoista jonakin päivänä minäkin, mutta järkevyyden nimissä eri tarinoihin keskittyen. <3

    VastaaPoista
  14. Kiitos kaikista ihanista kommenteista. Palaan niihin pian. :)

    VastaaPoista
  15. No niin... Nyt koetan vastata tämän postaukseni kommentteihin. Pahoittelen, että meni niin kauan etenkin, kun Lindgren on ikisuosikkini. <3

    Maria: Kiitos. Ei joulua ilman Lindgreniä. ;) Marikissa ja koko Kesäkummussa on tosiaan sitä jotain. Tänään tosin luin iltasaduksi pari jouluepisodia Melukylästä ja kyllä niissäkin oli tunnelma kohdillaan.

    Teija: Ihana kuulla sinunkin olevan Marikin ystävä. <3 Ja Wiklandin kuvissa on juuri oikeanlainen tunnelma.

    Anna Amnell: Kiitos kommentistasi ja kiva, että löysit tänne. :) Eemeli tosiaankin kuvaa minunkin käsittääkseni Lindgrenin oman isän lapsuusaikoja. Ihana ja rakas on Eemelikin, mutta olen aina pitänyt kuitenkin enemmän Lindgrenin tyttöhahmoista.

    Leijonamielessä loppu on aika kyseenalainen. Monet näkevät sen lohdullisena, minä surullisena ja moraalisesti jopa arveluttavana.

    Liisa: Sinulla on sitten rakkaimmat kirjalliset joulukuvaukset kuin minullakin. Pidän erityisesti Marikki-kirjojen voimakkaasta sosiaalisesta omatunnosta.

    En ole vielä lukenut Leijoja Helsingin yllä. Se pitäisi kyllä lukea.

    Johanna: Jotenkin arvasin, että sinäkin pidät Marikista. <3 Marikki-elokuvat ovat niin ikään ihania - olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että ruotsalaiset ja britit ovat oikeita tunnelmantaitajia.

    Anonyymi: Onpa mielenkiintoista kuulla. :) Veljeni Leijonamieli ei missään nimessä ole huono, mutta se on hieman arveluttava.

    Lumikko: Kiitos. Hieman uutta joulun aikaan.

    Ihanaa, että Marikki oli sinullekin tärkeä lapsuudessasi. Minä muistin nyt yhtäkkiä Apu-lehden paperinuket. Aivan kuin Marikistakin olisi tehty sellainen. Olikohan.

    Linnea: Joulusatucd on upea idea. Hauskaa, että olette tekemässä sellaista. Lue ihmeessä joku Lindgrenin satu. <3

    Allu: :)

    Karoliina: Samat sanat Larssonista. Hänen näyttelynsä tulee muuten Ateneumiin talvella. :)

    Hih, tänään luin juuri mm. Jenny-tädin kutsuista esikoiselle. Cantarellin perhe sai A:n nauramaan. Samoin kivettymisen leikkiminen.

    Kirjoita ihmeessä Lindgrenin joulukirjoista, jos vaan ehdit! <3

    VastaaPoista
  16. Linkkasin tämän Marikki juttuuni :)

    VastaaPoista
  17. Näissä asioissa ollaan niin sukulaissieluja. Aivan samat ajatukset, ja tuo modernimpi Mikko ja Minna kuva - hyh, muuten ihan kiva, muttei saa sotkea Astridin tarinoihin!!

    Sääliksi käy, kun sait Meidän Marikin vasta noin vanhana. Oma rakas vähän rikkinäinen, tahrainen kappaleeni on ehkä ensimmäinen Lindgren-kirjani (mahdollisesti kuvakirjoja Melukylän joulu ja Osaa Lottakin ajaa lukuunottamatta). Kaikki sivut kuitenkin tallella ja saattaa hyvinkin olla kaikkien aikojen rakkain kirjani.

    Eikös Marikin joululoma ole samanlainen A5-kokoinen kirja kuin Eemeli ja pikku Iidan metku? Ikään kuin lukemaan opettelevia varten, teksti suurta ja helppolukuista, kuvien ehkä pitää sopia siihen.

    Mistä tuli mieleen - kukas taas rönsyilee täällä - multa puuttuu edelleen Eemelin metku n:o 325 jossa Eemeli pyydystää perheensä kärpäspaperilla. (Miten ihmeessä muistin numeronkin ulkoa, vaikken ole ikinä omistanut kirjaa missään muodossa?) Seuraava ostos! Ennen kuin ensimmäinen lapseni syntyy tai ainakaan ymmärtää kirjojen päälle, sen käytettävissä on joka ikinen Astrid Lindgrenin teos, ainakin joko suomeksi tai ruotsiksi, mieluiten molemmilla kielillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deena, niinpä ollaankin!

      Minua ei haittaa, että sain Marikin omakseni vasta aikuisena. Marikin toistuva lainaaminen nimittäin saattoi olla yksi syy, miksi rakastan kirjastoja niin paljon. :) Mutta tuon kirjan omistaminen on totta kai suuri onni.

      Marikin joululoma on tosiaankin alkujaan kuvakirja. Minulla se on vain tuossa kokoelmassa. Rakastan Ilon Wiklandin kuvitusta!

      Poista
  18. Oi ihanaa, huomasin tämän ihanan jouluisen kirjoituksesi tuolta viikon luetuimmista, tuo rakas kuva aivan hehkui huomaamaan itsensä! Astrid Lindgren ja Ilon Wikland, mikä hurmaavan lumoava yhdistelmä <3 Kyllä todellakin on hyvä, että joulu on olemassa ja nämä ihanat, ihanat kirjat!

    VastaaPoista