keskiviikko 7. joulukuuta 2011

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo

John Boyne: Tarkoin vartioitu talo
Kustantaja: Bazar 2011
Alkuteos: The House of Special Purpose 2009
Suomennos: Laura Beck
Suomenkielinen kansi: Helen Sepa. Kuva: Estudioidee
Ulkomainen romaani, Irlanti
Sivuja: 446

Tyttäreni oli ojentanut minulle lumisadepallon, jonka kämmeneni kokoinen pohja oli valkoista muovia ja yläosa lasinen kupu. Keskellä pohjaa nökötti kömpelö Pietarin Talvipalatsi, jonka julkisivu oli tummansininen kun sen olisi pitänyt olla vaaleanvihreä, katolta puuttuivat patsaat ja torilta Aleksanterin pylväs, mutta huolimatta rakennuksen puutteista, tunsin sen heti. Uskon, että kuka tahansa oli joskus asunut tai työskennellyt sen kullattujen seinien sisäpuolella olisi tunnistanut sen. Pidätin henkeäni sitä katsellessani kuin peläten että huokauskin saisi sen romahtamaan, ja siristin silmiäni tutkiakseni pieniä valkoisia uurteita jotka esittivät kolmikerroksisen palatsin ikkunoita.
Ja muistot vyöryivät mieleeni.


Kašin 1915: Tsaarin serkku, kunnianarvoisa Nikolai Nikolajevitš on kuolla nuoren salamurhaajan, pelkän poikasen, luoteihin, mutta musikka Georgi Daniilovitš Jatšmenevin onnistuu pelastaa jumalalliseen sukuun kuuluvan Nikolain henki. Nuori Georgi pääsee pois ahdistavasta lapsuudenkodistaan aina Pietariin saakka. Hänestä tulee osa Romanovien lähintä piiriä. Hän saa tehtävän olla tsaarin pojan, hemofiliaa sairastavan 11-vuotiaan Aleksein henkivartija. Georgi oppii tuntemaan tsaarin perheen, hänestä tulee etenkin Anastasia-tyttären erityinen uskottu.
Lontoo 1981: British Museumin entinen kirjastonhoitaja, kumara Georgi Jat
šmenev käy katsomassa syöpäsairasta Zoja-vaimoaan sairaalassa. Noin kuusikymmenvuotisen avioliiton jälkeen pelko vaimon menetyksestä kalvaa Georgin mieltä, iloa pariskunnan elämään tuo heidän edesmenneen tyttärensä aikuinen poika Michael. Menneisyys elää vahvana ja mielessään Georgi alkaa purkaa elämäntarinansa kaikkein vaietuimpiakin asioita.

Irlantilaisen John Boynen eri aikatasoissa liikkuva historiallinen romaani Tarkoin vartioitu talo (2011/2009) on fiktio Romanovien viimeisistä ajoista sekä erään pariskunnan selvitymisestä historian myllerryksessä halki Euroopan. Teos on eräänlainen kunnianosoitus kaikille selviytyjille, rakastavaisille sekä muistoille, jotka kulkevat mukana läpi ihmisiän.

Ajallisesti Tarkoin vartioitu talo kiertyy jännittävästi eräänlaiseksi aikaspiraaliksi. Kirjan mennyt taso, Georgin muutamat nuoruusvuodet tsaarin hovissa etenevät kronologisesti. Sen sijaan Lontoossa vuonna 1981 alkava iäkkäiden Georgin ja Zojan, GeorginjaZojan, rakkaustarina kulkee ajallisesti taaksepäin pysähtyen niin 1970- ja 50-lukujen arkeen, toisen maailmansodan Lontooseen pommitusten aikana kuin 1920-luvun toiveikkaaseen Pariisiinkin. Suomellakin on oma, tärkeä roolinsa.

Meitä oli loukattu ja halveksittu, minä olin saanut kokea millaista on olla väkivallan uhri. Sodan aikaista työtäni olin tehnyt osittain osoittaakseni solidaarisuuttani Liittoutuneille. Mutta silti me olimme venäläisiä. Me olimme emigrantteja.

Tarkoin vartioitu talo on tarinaltaan epäuskottava ja osin ennalta-arvattavakin. Siinä on myös joitakin suoranaisia asiavirheitä, vaikka Boyne selvästi on ottanut selvää Venäjän vallankumouksesta, 1900-luvun alun elämästä sekä Romanovien viimeisistä vaiheista. Mutta - ja nyt todellakin voi korostaa tämän konjunktion tärkeyttä - epäuskottavuudet eivät häiritse lukemista, jos vain antaa itsensä astua sisään Boynen luomaan maailmaan. Boyne nimittäin selvästi tietää, kuinka laadukas ja koskettava lukuromaani kirjoitetaan. Tarkoin vartioitu talo on nimenomaan lukuromaani. Se ei haasta lukijaansa, vaan se viihdyttää, koskettaa eikä päästä otteestaan ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Mitä väliä sillä on, että 1970-luvun Suomessa juodaan ravintoloissa kannukaupalla teetä tai että köyhän talonpojan, entisen maaorjan, poika pääsee tsaariperheen kaikkein lähimpään piiriin? Ei mitään, sillä tarina on fiktiota ja sellaisenaan täydellinen lukuromaani joulukuisiin päiviin. Kirjan lukeminen on nautittavaa myös hyvän suomennoksen vuoksi. Muutaman pienen huolimattomuudeksi luulemani kohdan käännöksestä huomasin, mutta pääosin kirjan lukeminen suomeksi oli miellyttävää.

Jos sallii kaunokirjailijalle vapauden muuttaa historiallista totuutta, mikä romaanin luonteeseen toki kuuluukin, tarjoaa Tarkoin vartioitu talo varsin otteessaan pitävän lukukokemuksen. Boynen henkilö- ja miljöökuvaus on onnistunutta.  Hänen henkilöhahmonsa moniulotteisia: tarvittaessa sitkeitä, toisinaan houkutuksille alttiita, muistoissaan eläviä, inhimillisiä. Niin vallankumousta edeltävän kuin sen aktuaalistumisen ajan Venäjälle ja molempien maailmansotien jälkeisen sekä sotien välisen ajan Pariisiin ja Lontooseen sijoittuvan tarinan paikat ovat Boynen kertomina elossa, niiden tunnelman pystyy aistimaan. Vaikka monet tarttuvat kirjaan varmastikin juuri tsaariperheen tarinan vuoksi, viehätyin itse eniten Zojan ja Georgin arjen ja perhe-elämän kuvauksesta Lontoossa. Irlantilainen Boyne on selvästi tutuimmalla maaperällään Brittein saarilla. Hän tekee Lontoosta elävän ja kuvaa myös onnistuneesti sitä yhteiskunnallista ilmapiiriä, jonka brittikulttuurin varsin hyvin akkulturoitunut - Georgihan työskenteleekin British Museumin kirjastossa! - venäläispakolainen kohtaa toisen maailmansodan aikana. Lukisin mieluusti vaikka kokonaisen romaanin juuri tästä ajasta ja näistä kohtaamisista.

Boynen kirja pääsi yllättämään minut. Vaikka en täysin lumoutunut ja vaikka olisin kaivannut romaaniin hieman suurempaa yllätyksellisyyttä, nautin lukemastani. Olin hieman epäluuloinen kirjaan tarttuessani, sillä koen historialliset lukuromaanit aavistuksen tylsinä ja ennen kaikkea liian helppoina. Boynen kertomana kuitenkin pääsin sisälle kirjan maailmaan enkä malttanut lopettaa lukemista mennäkseni ajoissa nukkumaan. Jännitin nuoren Georgin puolesta, surin hänen ja Zojan menetyksiä, istuin British Museumin kirjastossa ja aistin Valkoisten öiden tunnelman. Koska luen vain vähän tämän lajityypin kirjoja, oli lukukokemuksessani takuulla ripaus vaihtelun tuomaa raikkauttakin.

Aseistariisuva ei ehkä ole paras mahdollinen adjektiivi kuvaamaan Venäjän vallankumouksen aikoja, mutta Boynen kirjoitustyyliin se sopii. Hänen kerrontansa koukuttaa ja viehättää. Lukuromaanina tämä on yksi kirjavuoteni parhaimmista. Boyne on selvästikin synnynnäinen tarinankertoja.

***½ (tai ****-, en osaa nyt päättää :))

Tarkoin vartioidusta talosta ovat kirjoittaneet ainakin Leena, Norkku, Sara ja Susa.
Minulla oli kirjamessujen aikaan ilo päästä kuulemaan Boynen lehdistötilaisuutta. Sen aikana kirjailija kertoi niin urastaan, kirjojensa aiheista kuin hieman Tarkoin vartioidusta talostakin.

24 kommenttia:

  1. Katja, sinulle kävi tässä se yllätys, minkä minä koin kirjassa Paluu Rivertoniin ja sitten myös muuten Bolšoin perhosessa: Ne veivät lujaa. Minä en voinut ANTAUTUA tälle, koska tiesin liikaa ja siksi tästä tuli niin epäskottava ja ennalta-arvattava. Tosin tämä ei ole kovin huonokaan ja pidän aivan hirveästi tuosta lumisadepallo -jutusta. Olen itse aina yhtä haltioissani lumisadepallon kanssa, jos sateesta paljastuu jotain kaunista.

    Tämä kirja meni minulta jo jonnekin, mutta tuli mieleeni, että tämä sopisi joululahjaksi äidilleni siitäkin huolimatta, että hän lukee myös samat Romanov-kirjat kuin minä, mutta hän pitää myös Laila Hirvisaaren teoksista etc.

    Ja kansihan voitti sen kauneuskisan ja onkin hyvin joulunaikaan sopiva.

    VastaaPoista
  2. Leena: Minun on sanottava, että en yllättynyt tarinasta, arvasin sen kulun heti kirjan alussa. Minulle yllätys oli se, että historiallinen lukuromaani, vierastamani genre, voi viedä minut mukanaan. :) Pidin tästä kovasti, koska en odottanut kirjalta kovinkaan suuria. En, vaikka pidin Boynen Nooa Notkoniitystä. Nyt tiedän, että Boyne osaa varmasti kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta.

    Ja vaikka tavallaan petyin Paluuseen Rivertoniin, annoin sille neljä tähteä, tälle vain kolme ja puoli. Boyne tosin on Mortonia parempi kirjoittaja. No, molemmat kirjat ovat lukuromaanien aatelia.

    Kirjan kansi on upea. Äänestyksessäsi mietin tämän ja Cunninghamin kannen välillä. Päädyin jälkimmäiseen, mutta tässä on kyllä oikeaa talven lumoa.

    VastaaPoista
  3. Minä tempauduin sillä tavalla Boynen tarinan mukaan, etten lukiessa hetkeäkään kyseenalaistanut tarinan uskottavuutta. Samaa oli Sydämen mekaniikankin kanssa, mutta siinäkään minua ei häirinnyt nuo asiat, vaikka paikoin niitä huomasinkin. Jotenkin kai koen sen fiktiivisen tarinan luonnollisena osana, ettei sen tarvitse olla kuin oikeasti.

    VastaaPoista
  4. Kommentoin pikaisesti ennen töihin lähtöä, ettei unohdu... :)

    Minä nautin suuresti tästä Boynen romaanista, ja minulle tämä on niitä kirjoja, joiden arvo on silmissäni vain noussut kun lukukokemuksesta on kulunut aikaa. Samat epäuskottavuudet minuakin epäilyttivät kirjaa lukiessani, mutta nyt tuntuu ettei niillä tosiaan ole yhtään mitään väliä. Ennalta-arvattavuuskaan ei häirinnyt oikeastaan ollenkaan, niin mainio kirjoittaja Boyne on.

    Minun historiannälkäni on niin kyltymätön, etten koskaan väsy lukemaan historiallisia lukuromaaneja (enkä tietokirjojakaan tietenkään :). Pitää olla oikeasti aika huono romaani, etten siitä ainakin jossain määrin nauttisi, mikäli se vain sijoittuu menneisiin aikoihin. :)

    VastaaPoista
  5. Katja, sinun kokemuksesi kuulostaa aika samanlaiselta kuin minunkin. Tarina on aika epäuskottava, mutta jotenkin en voinut antaa sen häiritä itseäni, Boynen teksti vei sen verran voimakkaasti mukanaan.

    Ihan puhtaasti rakkaustarinana se on silti kaunis ja haikea, oikein venäläiseen tyyliin.

    VastaaPoista
  6. Tuo kansi on niin kaunis! Tätä arvosteluasi oli mielenkiintoista lukea,ja varmaan itsekin pitäisin tästä kirjasta.

    VastaaPoista
  7. Minä toivon tätä joululahjaksi, ja uskon että tykkään :) Ja kirjan kansi on aivan upea!

    VastaaPoista
  8. Saralla on asennetta;-) Minä olen kai sitten enempi tosikko...ainakin historian suhteen.

    VastaaPoista
  9. Susa: Mietin, että tuliko minulle tässä nyt sellainen "nakkipaperi-ilmiö" (jos muistat Totta-keskustelun Sallan blogissa)? Nimittäin esim. juuri Pulkkisen kirjassa minua ei häirinnyt mikään, sama juttu kävi Haahtelan Perhoskerääjän kanssa (senkään tarina ei ole uskottava) - monista muista suosikeistani, kuten Aikamatkustaja vaimosta (se onkin lähellä reaalifantasiaa) tai Marilynlin puhuvasta Maf-koirasta puhumattakaan.

    Sinänsä en siis hae fiktiolta uskottavuutta. Eikä minua Boynenkaan kerronassa epäuskottavuudet lopulta haitanneet, koska Boyne on niin loistava kertoja. Ehkä tässä onkin kyse siitä, etten täysin innostunut kirjan aihepiiristä, mutta ihastuin kyllä siihen tarinankertojan taitoon, joka Boynelle on luontaista.

    Sara: Hauska kuulla, että tämän arvo on mielessäsi noussut. Luulen, että minulle voi käydä samoin, koska niin paljon nautin nimenomaan Boynen kerrontatavasta.

    Minäkin olen hyvin kiinnostunut historiasta, mutta olen siinä mielessä tylsä, että nautin enemmän juuri tietokirjoista, dokumenteista ja museovisiiteistä. Luin joskus paljon historiallisia romaaneja, jotenkin väsyin niihin. Mutta Boynen kirja kyllä rohkaisee jatkamaan niiden lukemista. <3

    Norkku: Tosiaan taisimme olla aika samoilla linjoilla. Nautittava kirja, kaunis, otteessaan pitävä, vaikka toki epäuskottava ja yllätyksetön. Silti jonkinlaisen jäljen tämä jätti sydämeen.

    Yaelian: Kansi on ihana. Ja tämä on loistava lukuromaani esim. juuri talviaikaan.

    Sanna: Toivottavasti saat! Tämä on niin täydellinen talviajan kirja. Ainakin itse koin, että luin sen ihan oikeaan aikaan. :)

    VastaaPoista
  10. Leena: Minä olen samassa suhteessa tosikko. :)

    VastaaPoista
  11. Minulle tämä varmaan menisi läpi sillä historiantuntemukseni on hävettävän huono.. tai siis en esimerkiksi varmaan osaisi huomata epätarkkuuksia Romanovien historiassa. No, siitä huolimatta. Boyne on kyllä taitava kirjailija, sen voin sanoa Nooan ja Poika raidallisessa pyjamassa perusteella että pidän kyllä Boynen kirjoitustyylistä eli luen tämän kyllä varmaan jossain vaiheessa. Se on hyvä olla hyviä lukuromaaneja tiedossa pahan päivän varalle. :) Kiitos kauniista ja rehellisestä tekstistä!

    VastaaPoista
  12. Linnea: Mietin, että minun pitänee tarkentaa. :) Nimittäin en itsekään tunne Romanovien historiaa kovin hyvin. Koko romaani on epäuskottava, mutta kuten yritin painottaa, se ei haittaa ollenkaan siksi, että Boyne on niin huikea kirjoittaja. Pidin tästä romaanista kovasti - ja samoin pidän Boynen kirjoitustyylistä. Hän kirjoittaa hienosti ja tämä on yksi koko kirjavuoteni parhaimmista lukuromaaneista.

    VastaaPoista
  13. Tuohon ns. nakkipaperi-ilmiöön liittyen luulen, että niitä tulee jokaiselle joskus. Varmaan se liittyy paljon siihen, millä fiiliksellä lukee ja tietenkin mitä lukee. Joissain kirjoissa on sama, mitä siinä kirjoitetaan kun kaikki on omasta mielestä ihanaa ja uskottavaa, mutta joissain jo ensimmäinen epäuskottavuus alkaa ahdistaa tai ylipäätänsä siihen kiinnittää huomiota.

    VastaaPoista
  14. Susa, totta! Minusta tuntuu, etten osannut ilmaista itseäni tarpeeksi hyvin. Boynen kirjassa epäuskottavuus ei haitannut lainkaan, vaikka koko tarina on lähtökohdistaan alkaen "satua". Nostin epäuskottavuuden esille siksi, että kyse on nimenomaan kirjailijanvapaudesta kirjoittaa historia fiktioksi. :)

    Nakkipaperi häiritsee joskus. Minua esim. Pulkkisen Rajassa häiritsi se, miten eskarilainen voi olla yksin kotona iltapäivällä, mutta Totassa ei häirinnyt mikään (en huomannut mitään epäloogisuutta) ja vaikka tämän kirjan kohdalla kiinnitin huomiota vaikka mihin, nautin lukemastani.

    Lukuhetki vaikuttaa tosi paljon! :)

    VastaaPoista
  15. Voi että tämä olisi ihana lukea. Mulle on jostain tullut nyt järkyttävä kiinnostus Venäjän tsaareja kohtaan. Vaikka tässä käytetäänkin fiktiota, uskon että voisi olla mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
  16. Ah näin, taisin epähuomiossa kommentoida samalla vähän Leenan kommenttiin. :) Susan kanssa myös samaa mieltä, ja sinun; joskus on vaan ihana lukea vähän satumaisempia kirjoja.

    VastaaPoista
  17. ANNI: Sitten tämä voisi olla sinun kirjasi. Boyne nimittäin kuvaa rikkaasti kuvitteellista elämää tsaarin hovissa.

    Linnea: :)

    VastaaPoista
  18. Hmm, tämä on vilahdellut monessa paikassa mutta nyt sain hyvän kokonaiskuvan ja yhteenvedon, kiitos! Päädyin siihen, että tuskin on minun kirjani: Ei vaikuta kamalan sykähdyttvältä, ja kuitenkin toivoisin että historiallisessa (luku)romaanissakin faktat olisivat oikein. Ikina ei tiedä, mikä jää aivojen sopukoihin...

    VastaaPoista
  19. Tessa: Hauska kuulla, että tästä tekstistäni oli apua. :) Joskus nimittäin on niin, että juuri toisten blogitekstien perusteella voi päätellä, onko joku kirja omaan makuun vaiko ei.

    VastaaPoista
  20. Minulla on tämä kirja jo hyllyssä odottamassa, ja tarkoituksenani on lukea tämä joulun pyhinä. Luulen että tämä sopii tunnelmaan, osasyy voi olla kyllä kirjan äärettömän kauniissa kannessa...!
    Kattavan arvion olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  21. Jenni: Tämä sopii mielestäni hyvin jouluun, kunnollinen, laadukas lukuromaani ja varsin kiehtovakin vielä. :)

    VastaaPoista
  22. Minusta tämä oli ihana kirja. Mielenkiintoinen tarina tsaarin hovista ja sen vaiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Jenni P. Olen ihan samaa mieltä, Boyne on hyvä tarinankertoja.

      Poista
  23. Hienosti sanottu tuo aikaspiraali. Luin tämän kirjan juurikään ja pidin tarinasta, se herätti ajatuksia ja nosti tunteita pintaan.

    VastaaPoista