lauantai 22. syyskuuta 2012

Katja Kaukonen: Vihkivedet

Katja Kaukonen: Vihkivedet
Kustantaja: WSOY 2012
Kansi: Anna Makkonen
Sivuja: 219
Kotimainen novellikokoelma

Ei minusta koskaan tulisi heikäläistä, vaikka olinkin alkanut saada samoja piirteitä, kasvoin vauhdilla ja ääneni käväisi satunnaisesti heidän matalassa maailmassaan. Vesi erotti meidät, piti loitolla toisistamme. Lopulta se veisi minut heiltä kokonaan. Ehkä osasin uida, en ollut koskaan kokeillut. En halunnut mennä veteen makaamaan. Seisoin paikoillani, annoin joen tunnustella tulijaa, kävelin hitaasti syvemmälle. Jäin siihen, missä pinta kosketti napaa. En antaisi sille enempää itsestäni.

Poika uskoo, että ihmisen poikana oleminen saa loppua ja katsoo, kuinka kiukaalle heitetään vettä. Joki tunnustelee kulkijaa, ehkä ihminenkin voi saada pyrstön. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna perhe ajaa maaseudulle, lattia narisee viimeisen kulkijan perässä: kuka siellä kulkee? Siivoojana työskentelevä mies veistää itse morsiamensa: veneen. Mies ja kissa katsovat toisiaan. Keskellä järveä ei ole enää korentoa, mutta aurinko siellä on. Joku hukkuu, toinen vain uppoaa, ja joskus syvä muuttuu matalaksi.

Odelmallaan minua suuresti ihastuttaneen Katja Kaukosen toinen teos Vihkivedet (2012) on novellikokoelma, joka piirtää kielikuvia lapsuudesta aikuisuuden kautta aina kuolemaan saakka, kuljettaa lukijansa välillä kirkkaiden, toisinaan sameiden vesien ääreen. Kolmeen osaan jaetun kokoelman 13 novellia ovat kaikki kytköksissä ihmismielen pinnan alla piileviin voimiin, ihmeelliseen valoon ja veden kiertokulkuun.

"KUOLINPAITAKURSSI

Kursilla tehdään itselle hyvissä ajoin persoonallinen oma paita viimeiselle matkalle ja mahdollisesti arkussa käytettävät liinavaatteet. Peruspaidan (valkoista puuvillaa) yksityiskohdat voit ommella toiveittesi mukaan."

Juuri tällaista olin etsinyt. Soitin lehdessä mainittuun numeroon numeroon ja ilmoitin itseni kurssille. Mitähän vaimo sanoisi?


Niin, mitähän vaimo sanoisi? Vaimo, joka on alati sairas ja jonka kanssa mies ei koskaan löydä yhteyttä - edes jotain ääntä pitääkseen mies vain kilkuttelee lusikkaa kahvikupin reunaa vasten. Novelli, jossa on mies tekee kuolinkoston, kuolinpaidan, kuvastaa hyvin sitä suomalaisesta folkloresta ponnistavaa arkisuutta, jolla Kaukonen osan novelleistaan kirjoittaa. Tämä arkisuus on Odelmaan verrattuna uutta, sillä nyt lukija saa tarttumapintaa parvekelasien avaamisesta, rappukäytäväkohtaamisista ja junamatkoista; asioista, jotka ovat kaikille tuttuja. Uutta Odelmaan nähden Kuolinkosto-novellissa on sekin, että se sisältää annoksen hirtehishuumoria, kuten muutama muukin Vihkivesien tarina. Esimerkiksi kirjan niminovelli, joka kulkee nimellä Vihkivesille, on niin ikään humoristinen, vaikkakin samalla pohjimmiltaan traaginen.

Vihkivedet on kuitenkin enemmän maaginen kuin arkinen ja Kaukonen tavoittaa paitsi tarinan, ennen kaikkea tunnelman ja kielen tasolla niin paljon. Hänen kertomaan hiljaiset ja unohdetut saavat oman äänensä, niin tämän- kuin tuonpuoleinen väki, niin lapset kuin aikuisetkin. Luin Vihkivedet jo muutama viikko sitten, mutta Keltaisen kirjan viikko "kiilasi" väliin ja ehdin kirjoittaa Kaukosen kirjasta vasta nyt. Tämä pieni ajallinen etäisyys antaa oman perspektiivinsä blogiarviooni: nyt huomaan, kuinka osa novelleista on jäänyt mieleeni vahvasti, osa unohtunut. Saman kokoelman novellit ovat mielestäni aina väistämättä hieman epätasaisia, joskaan yhtää heikkoa lenkkiä ei Vihkivesiin mahdu. Kirjan jokainen novelli on hyvä, mutta on varmasti selvää, että eri lukijat löytävät niistä omat, erilaiset suosikkinsa. Toiset jäävät mieleen, toiset unohtuvat. P.S. Rakastan kirjoja -blogin Saran tavoin pidin eniten ensimmäisen kolmanneksen maagisista, suomalaisesta kansanuskosta aihionsa saavista novelleista, joissa kaikissa maailmaa tarkastellaan lapsen silmin. Kirjan aloitusnovelli Lauteille mahtui vain kolme sisältää jo heti ensimmäisessa kappaleessaan paljon sellaista, joka upotti minut kirjan vetiseen maailmaan: saunan lauteet ovatkin ruumislautoja, joilta kaikki ylösnousseet istuvat huutelemassa novellin nuorta minäkertojaa luokseen. Elämän ja kuoleman, lapsuuden ja aikuisuuden raja on tosiaankin kuin veteen piirretty.

Vaikkei novellikokoelma voi varmaan koskaan olla minulle napakymppi, tiedän, että kahdella kirjallaan Katja Kaukosesta on tullut ehdottomasti yksi kotimaisista lempikirjailijoistani. Hän saavuttaa maagisen ja arkisen tavalla, joka viipyy lukijan sielussa kauan.

****

Vihkivesiin ovat Saran ja itseni lisäksi sukeltaneet myös Elma Ilona, Sanna, Peikkoneito ja Riina.

14 kommenttia:

  1. Hihhei, olenkin odottanut sinun bloggaustasi tästä krijata! Hienosti blogattu taas kerran. Minullekaan novellikokoelma ei voi olla napakymppi, mutta Vihkivedet pääsee aika lähelle. Kaukosen mainitsen ehdottomasti minäkin, kun kotimaisia suosikkejani kysytään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, taidamme olla tämän kirjan suhteen ihan samaa mieltä. Hieno kirja ja lähellä täydellistä novellikokoelmaa, mutta romaani on kuitenkin aina enemmän mieleeni. :)

      Poista
  2. (kirjasta...kannattaisi kai opetella oikolukemaan, ennenkuin klikkaan julkaisunappia...)

    VastaaPoista
  3. Kaukonen on kirjailija, josta en olisi osannut kiinnostua ilman blogeja. Vaikka olen ennen kaikkea realistisen kirjallisuuden ystävä, maagisen ja arkisen yhdistelmä vetoaa minuun. Odelma ja Vihkivedet ovat lukulistallani.

    Hmm, jäin miettimään tuota, että onko minullekaan mikään novellikokoelma ollut napakymppi. Helmi Kekkosen Kotiin ainakin kosketti syvästi ja lumosi kielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, minä en muista, mistä keksin Odelman, mutta ihastuin siihen. Minäkin pidän realismista enemmän kuin maagisesta, mutta sitten on aika se tietty taso, jota rakastan. Kaukosen tekstiin ihastuin heti.

      Kekkosen Kotiin on hieno, se on yksi lempinovellikokoelmistani, mutta Kekkoseltakin pidin enemmän Valinnasta. :)

      Poista
  4. Minäkin samaistun tuohon, että novellikokoelma ei oikein voi olla aivan täydellinen. En vielä ole niin suuri novellien ystävä, että mikään kokoelma olisi minulle täyden viiden tähden kirja. Toki Kaukosen kauniit novellit aika lähelle täydellistä novellikokoelmaa kuitenkin ylsivät ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, luulen että minun kohdallani on sama juttu. Novellikokoelmaan mahtuu väistämättä parempia ja hieman heikompia kertomuksia. Vihkivesissä jokainen novelli on upeasti kirjoitettu, mutta silti toiset vain upposivat paremmin kuin toiset. :)

      Poista
  5. Hienon kuuloinen, menee ehdottomasti lukulistalle minullakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, suosittelen! Todella hieno kirja.

      Poista
  6. Odelma vakuutti minutkin (vaikka paljon jäi hämärän peittoon), joten odotan tämän lukemista innolla! Varsinkin, kun novelliallergiani on jo hieman helpottanut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, Odelmassa on tosiaan paljon vaikeaselkoisuutta, mutta silti niin paljon lumoa. Minä pidin molemmista Kaukosen kirjoista, ehkä kuitenkin enemmän Odelmasta, mutta tämä on todella hieno novellikokoelma.

      Poista
  7. Minulla on tämä kesken juuri nyt. Väliin on kiilannut yksi kirja, mikä pitää töitä varten lukea, joten tämä on jäänyt yöpöydän kulmalle. Ehdin lukea kolme vai neljä ensimmäistä. Ja olen tykännyt todella paljon. Lauteista juuri erityisesti. Taidan olla itsekin vähän sellainen, joka mielellään näkee arjessa kaikkea maagista, siksi Kaukosen kirja iskee ja lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, arvasin, että olet tykännyt tästä. Katja Kaukonen kirjoittaa niin hyvin, ja minua(kin) tuo arjen ja maagisuuden sekoittuminen viehättää.

      Poista