keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mysi Lahtinen ja Karoliina Pertamo: Hei me kokataan!

Mysi Lahtinen: Hei me kokataan!
Kustantaja: Tammi 2013
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Sivuja: 56
Kokkauskirja lapsille

Ovikello soi helisten. Kun Aku meni avaamaan, seikoi isoisä oven takana ja leyhytteli kasvoja lippalakillaan. Hän oli hengästynyt ja puuskutti kuin veturi. Keittiöön päästyään hän istuutui heti pöydän ääreen ja nosti kassin polvilleen.
 - Meinasi mennä myttyyn koko hieno idea, isoisä sanoi.
- No, mikä? Tuuli kysyi.
- Tämänpäiväinen ruoka, isoisä vastasi.

Voileipiä, äidin lihapullat, syötäviä kukkia, perunamuusi, lohiperhoset sekä lättyjä aprikoosihillon ja vaniljajäätelön kanssa. Mikä kumma on lisuke ja miten pöytä katetaan, miten siellä istutaan? Kouluikäiset sisarukset Aku ja Tuuli ovat kyllästyneitä eineksiin. Onneksi apuun tulee isoisä, jolla on aikaa Akulle ja Tuulille näiden koulupäivän jälkeisten tuntien aikana. Isoisä yllättää lapset, sillä hänpä osaakin laittaa ruokaa. Eräänäkin päivänä isoisä saapuu hieman salamyhkäisenä täysien ostoskassien kanssa. Ja mitäs sieltä löytyykään? Aineksia herkulliseen keittoon!

Ruoanlaitosta ja ruokakulttuurista paljon kirjoittanut Mysi Lahtinen on yhdessä kuvittaja Karoliina Pertamon kanssa saanut aikaan mainion lastenkirjan Hei me kokataan! (2012), joka yhdistää tarina- ja keittokirjaa. Kirjassa kulkee kehystarina, jossa Aku ja Tuuli kokkaavat yhdessä isoisänsä kanssa. Toisinaan isoisä tarinoi ruokien alkuperästä, toisinaan antaa hyviä vinkkejä keittiöpuuhiin. Pääosassa ovat kuitenkin ruokaohjeet, joiden avulla kuka tahansa voi kokea olevansa mestarikokki.

Hei me kokataan! sisältää arkisia ruokaohjeita lämpimistä voileivistä jauhelihakastikkeeseen ja nokkossopasta uuniomenoihin. Ohjeet ovat selkeitä, esimerkiksi vanhojen ja uusien perunoiden keittäminen selitetään vaihe vaiheelta patakintaiden tärkeyttä unohtamatta. Kirja pohjautuu myös vahvasti lähiruokaideaan, kaikkien ruokien ainekset on mahdollista löytää kotimaisesta tarjonnasta. Monet raaka-aineet voi jopa kasvattaa itse, kuten yrtit ruukussa keittiön ikkunalla tai raparperit ja perunat varsin helposti omalla mahdollisella pihamaalla. Nuoria nokkosia kuka tahansa voi hansikkaat kädessä poimia alkukesällä polun reunalta. Vinkkejä luonnosta löytyviin ja itse kasvatettaviin kasviksiin olisi voinut olla enemmänkin.

Kirja on pääosin toimiva ja kokkaamaan innostava. Teoksen yksi rikkaus ja samalla heikkous on siinä, että kirja soveltuu kaikille kouluikäisille lapsille. Kirjan ulkoasu, arkisen satukirjan kaltainen tarina sekä kuvitus houkuttavat pikkukoululaiset kirjan äärelle, innostavat keittiöpuuhiin vanhempiensa kanssa. Osa ohjeista on kuitenkin niin vaikeita ja esimerkiksi paljon veitsenkäyttöä sisältäviä, että vasta (varhais)teinit uskaltaa päästää yksin kirjan ohjeita toteuttamaan. Heitä lastenkirjamaisuus ei ehkä kiehdo. Siksi kirja sopiikin parhaiten kokkaaville vanhemmille, joiden apuna alakouluikäiset lapset voivat olla. Olisin myös kaivannut mukaan enemmän helppoja reseptejä, joita jo eka-tokaluokkainen voisi toteuttaa yksin. Meillä ainakin ekaluokkainen innostui eniten köyhistä ritareista, koska sai valmistaa ne (valvottuna) kokonaan itse.

Ruokaohjeet ovat monipuolisia ja seikkaperäisiä. On makuasia, millaisia ohjeita keittokirjoihin kaipaa. Itse olen aina ollut "allerginen" nakeille ja siskonmakkaroille, joten sivuutin kyseisiä aineksia sisältävät ohjeet kokonaan. Monet ohjeet, kuten miilunpolttajan spaghetti ja munakas, ovat myös muista keittokirjoista niin tuttuja, että niiden tilalle olisin kaivannut jotain uutta, toki kirjan hyvään lähiruokaperiaatteeseen sopivaa. Kaikkein eniten olisin kaivannut kirjaan leivontaohjeita. Olen innokas leipoja, kuten lapsenikin. Leivontaohjeiden puuttuminen lapsille suunnatussa keittokirjassa onkin pieni pettymys, sillä useimmilla kotikokkailu alkaa varmaan juuri leipomisesta. Kirjaa olisi hyvin voinut täydentää vaikkapa teeleipä-, sämpylä- tai marjapiirakkaohjeella.


Kirjan ulkoasu on värikäs ja erittäin retro. Hannele Huovin Ihme juttu - runokirjan yhteydessä esittelin kuvittaja Karoliina Pertamon kädenjälkeä, josta pidän kovasti. Pidän Pertamon raikkaanreippaasta tyylistä, jossa värit, muodot ja hahmot pomppaavat iloisesti ja elävästi esiin. Hei me kokataan! näyttää muun muassa pastapurkkien lomassa perhosta jahtaavan kissan, kattilaan lentävät ilmeikkäät kasvikset sekä perunakellarin idut - kaikki värikkäinä, suurina, reippaina. Hempeän ja prinsessamaisen näpertelyn ystäville kirja ei siis sovi, ei ohjeidensa eikä kuvituksensakaan puolesta. Itse pidin siitä, että keittokirjoissa on väriä ja iloa, lapsille suunnatuissa aivan erityisesti.

Kokonaisuudessaan Lahtisen ja Pertamon kirja on perinteisyydessään oikein mallikas. Lahtisen idea yhdistää tarinallisuus ja keittokirja toimii hyvin, Pertamon kuvat ilahduttavat. Vaikka kaipasinkin kirjaan pientä yllätyksellisyyttä ja leivontaohjeita, tullee Hei me kokataan! olemaan kodissani ahkerassa käytössä.

***½

17 kommenttia:

  1. Äiti minussa pelästyi heti noita veitsiä;-)

    Minusta lastenkokkauskirjoista on jopa pulaa. Täytyy sanoa terveisiä Bessulta, jolla on 10 ja 12 vuotiaast lapset, että Tassulan iloinen keittokirja on heillä käyty iloisesti ja ilman vammoja läpi. Hän piti sitä just tosi hyvänä lasten kokkauskirjana.

    Katja, just sun nakkifobian takia en voi esitellä yhtä talvikauden arkiruokaa;-) Se on ollut jemmassa kuvineen jo kaksi vuotta...En minäkään siskonmakkaroita voi edes katsoa, mutta sellaiset paremmat nakit...arkena, talvella, joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, joo, tässä on kalan filerointiakin! Hyödyllinen taito, mutta kun kirja kielii keittokirjasta alakoululaisille...

      Kuitenkin kirja on onneksi hyvä. Mysi Lahtisen ohjeet ovat onnistuneen oloisia ja kuvitus hauskaa ja oivaltavaa. Nyt on onneksi tullut muitakin, kuten Maija (?) Kosken Apukokin keittokirja, joka on mielestäni ihan paras sekä Tammelta mm. Pikkumimmien keittokirja. Näitä tarvitaan!

      Paremmat nakit, mitä ne ovat? ;) Mulla on tosiaan nakkifobia. A on viisas lapsi eikä syö nakkeja, O:lle ne vielä kelpaavat.

      Poista
    2. Ne paremmat nakit ovat esim. Wigrenin ja Pajuniemen. Hirveän hintavia. Muistaakseni Wigren vielä ilmoittaa, että 'ei sisällä lisäaineita'.

      Minä olen nakeilla kyllästetty, sillä kun kotiapulaista ei kodissamme enää ollut ja äitikin teki kauppiaan rouvana pitkää päivää, meillä usein nakit lisukkeilla, mitä se sitten aina tarkoittikaan. Toki vastapainona viikonloppuna kunnon ruokaa ja mökillä aina merikalaa.

      Nakkeihin liittyy myös eräs elämäni sokkiaika: Kun äitini sairastui muutama vuosi sitten vaikeaan lymfoomaan ja minä olin häntä hoitamassa, oli pakko saada hänet juomaan 1,5 litraa nestettä päivässä, että sytostaattihoito ei tuhoaisi munuaisia ja muuta elimistöä. Äiti painoi vain 35 kiloa ja tajusin, että ihan pakko saada jotain ruokaa alas. Kyselin yhtenä epätoivon päivänän äidiltä, että sano nyt, olisiko mitään, yhtikäs mitään, mikä menisi alas? Kaikki apteekin terveelliset energiajuomat oli jo läpikäyty ja vaikka mitkä herkut, Sitten sängynpohjalta kuului, että 'ni, jos yksi nakki'. Tätä on jälkeenpäin naurettukin, sillä äitini elää Suomen ehkä parhaan merikalatarjonnan äärellä ja nauttii hyvästä kalasta miltei päivittäin ja joka päivä suomalaisista marjoista. Että voi siitä nakista saada vaikka mitä juttua!

      Poista
  2. Näyttääpä mainiolta ja inspiroivalta opukselta. Tämä tekisi mieli hankkia meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, eikö olekin ihanan pirteän näköinen kirja? Mainio kirja muutenkin, iloa vuosiksi, uskon.

      Poista
  3. Onpa kivalta kuulostava kirja;D Ideaali kokkauksesta tykkäävälle lapsukaiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, lasten kokkikirjoja tarvitaan ja olen iloinen tästä kirjasta. Kuvitus saa iloiseksi ja ohjeetkin ovat selvästi laadukkaita.

      Poista
  4. Lastenkokkauskirjat ovat ihania sillä niillä saa pienetkin innostumaan ruoanlaitosta. Meillä on esikoinen innostunut oikeasti jo kokkailemaan ja juuri tällä viikolla käytiin läpi lasten keittokirjoja valitaksemme keskimmäisen kanssa jotain kokeiltavaa - katsotaan, mihin lopulta viikonlopuksi päädymme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, totta. Meillä esikoinen haluaa aina kirjastossa tarkastaa lapsille suunnattujen keittokirjojen sekä eläinkirjojen tilanteen. Onneksi näitä uusia kokkauskirjoja tulee ja tämä Mysi Lahtisen kirja on vallan mainio. Mitähän mahdatte tehdä viikonloppuna? :)

      Poista
  5. Kivan oloinen kirja ja kuvitus näyttää todella hyvältä. Miksiköhän leivontaohjeet ovat jääneet vähälle?
    Innostusta juuri siihen ekaluokkalaiselta löytyy ja taitoa myös:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, raikas ja mukava kirja. Alan olla ihan Pertamon fani, mitä lastenkirjojen kuvitukseen tulee. Luulen, että leivontaohjeiden poisjäämisen syy on valinta, jotain mahtui, jotain ei, mutta harmittelen sitä. Meillä A on tosiaan oikea pikkuleipuri.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Allu, olen ihan samaa mieltä. Houkutteleva ja iloinen!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, totta, tätä kyllä kelpaa varmasti viedä lahjaksikin. :)

      Poista
  8. Heippa! Siis sopiiko kirja mielestäsi lainkaan alle kouluikäisten lasten kanssa käytettäväksi? Varmaan on ihan tietoinen valinta, että kirjassa on keskitytty ruoanlaittoon eikä leivontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Minun mielestäni kaikki keittokirjat, aikuisillekin suunnatut, sopivat lasten kanssa käytettäviksi. :) Iloinen kuvitus ja selkeät ohjeet tässä on, joten suosittelen kyllä!

      Ja totta, kirjojen tekeminen on aina valintoja ja jotain jää pois. Itse jäin kaipaamaan leivontaohjeita, mutta kenties tekijäkaksikko tekee vielä joskus lasten leivontakirjan. Se olisi hienoa.

      Poista