keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Kustantaja: Otava 2013
Kansi:
Sivuja: 269
Kotimainen romaani

Kun tapasin rakastettuni, oli hälyistä. Hän sanoi lähtevänsä kanssani mihin vain. Sanoin hänelle olevani hullun yksinäinen ja hullun tytär, ja ettei vieressäni kauhean moni mies ole pitkään viihtynyt. Hän lupasi jäädä, ja hän jäi.
"And you know she's half crazy,
but that's why you want to be there."

Fridan - Frida Henrietan, Henrin - elämän ihmisistä toiset menevät rikki lähtemällä, toiset jäämällä eikä hän itse tiedä kumpaan ryhmään kuuluu. Hänen isänsä Roger Raymond eli "Raimo", ennen niin Leonard Cohenin näköinen tiskijukka ja myyntimies, sittemmin nukkavieru ja juoppo, oli lähtijä. Äiti, kampaaja Kirsti, puolestaan on se, joka jää. Sama on toistunut aiemmin: Fridan isoisä Poju on lähtenyt monta kertaa, Pojun äiti Siri - o.s. Kurki, Klaus Kurjessa kasvanut - jäi aikoinaan niin, että hiuksetkin ovat harvenivat päästä. Nyt kolmekymppisen Fridan elämässä on Emil, hyvä kälviäläinen mies, ja Fridan pitäisi päättää, uskaltaako jäädä ja rakastaa vai ovatko edellisten sukupolvien lähtemiset luoneet hänetkin kulkijaksi.

Tua Harnon esikoisromaani Ne jotka jäävät (2013) voitti Pentti Saarikoski -kirjoituskilvan. Syystä, voin sanoa heti tekstini aluksi. Ne jotka jäävät on romaani, jossa monen sukupolven tarinat kiertyvät orpouden tunteeseen, sen täyttämiseen ja tyhjentämiseen. Hernkillin suvun kulku vie 1920-luvun Helsingistä 1950-luvun Amerikkaan, muutaman vuosikymmenen takaiselle Vantaalle sekä nykyhetken Ranskaan ja edelleen Helsinkiin. Fridan elämässä soi Leonard Cohen I'm you Manista Take This Waltzin  ja sitä kautta isään, joka oli miltei ikuisesti poissa ja juuri siksi niin läsnä kaikessa:

Kolmas laulu on siis Lorcan runo, joka on puettu kuolevan valssiksi. Mitä siitä opin? Ajattelinko isäni tuoksi laulun kiertäjäksi, kyyniseksi ja nöyräksi runoilijaksi, joka antaisi kaiken naisen vuoksi ja jolla lopulta ei olisi muuta annettavaa kuin riutunut mielensä, vartalonsa ja muistikirjansa? Silloin kun isä kiersi maailmaa, hän ei ollut tuo sammaloitunut mies, jonka hihansuut olivat puistattavan likaiset.

Ne jotka jäävät on vahva devyytti. Harnon romaanista on vaikea löytää mitään heikkoa tai huonoa. Teos on monilta osin tyypillinen esikoisromaani: Sen henkilöt hakevat rakkaudessakin itseään, moni on hukassa ja kaikki on niin haikeaa, että pakahduttaa, mutta hyvällä tavalla. Koska tapanani kuitenkin on nostaa esille kaikkien kirjojen, niin erinomaisten kuin heikkojenkin, eri puolia, totean että Pojun Amerikan-seikkailujen kuvauksia voisi voinut karsia. Toinen toistaan seuraavien avioliittojen yksilöity kuvaus ei tuo mitään uutta romaaniin, joskin toki Pojun irrallisuus ja aina uusien ja uusien suhteiden toisteisuus antaa ainakin yhden selityksen Raimon koko elämänkululle. 

Harnon kerronnassa lähes kaikki tuntuukin olevan kohdillaan. Hän osaa punoa nuoren ihmisen elämän, menneen ja nykyisyyden yhteen melkein kuin Juha Itkonen konsanaan: Manhattan-sipsit ja Top Gun, Montpellierin lavastemaiset kadut sekä helsinkiläisen aamupäivän tunnit pimennysverhon takana mahtuvat kaikki samaan tarinaan. Hänen tekstinsä on samalla kertaa taideproosaa, muodon ja kielen kudelmaa, ja kuitenkin tarinansa puolesta luettavaa vangitsevuuteen saakka. Harnon lauseet ovat ihania: joskus erehdymme toivomaan, että rakastettumme tekisi meidät onnelliseksi, mutta kauheinta on,  kun vaadimme sitä lapsiltamme. Totta! Jotkut kohtaukset jäävät ehkä hieman irrallisiksi, mutta toisaalta kaikki lähtevät ja jäävät ihmisetkin ovat irrallisia - he ovat irrallaan toisistaan ja ympäröivästä maailmasta, kunnes suku, rakkaus tai sattuma sitoo heidät hetkeksi yhteen samalla tavalla kuin Leonard Cohenin sanat toimivat siteenä saavuttamattoman isän ja omaa paikkaansa hakevan tyttären välillä.

Ne jotka jäävät vakuutti ja vaikutti. Romaani sisältää melkein kaiken sen, mitä kaunokirjallisuudessa rakastan: hyvän tarinan - tai monta tarinaa -, kaunista kieltä, raikkautta ja rosoisutta sekä kuin kaiken hyvän päälle vielä erään suosikkilaulajani sanoitusten ympärille rakentuvat jännitteet. Tiedän, että on vaarallista julistaa vuoden parasta esikoista huhtikuun alussa, mutta veikkaan ja toivon Harnon kirjalle paljon palkintoehdokkuuksia. Ne jotka jäävät on kirja, jonka voisin (ainakin jonkin aikaa) panna joka yön tyynyn alle nukkumaan mennessäni.

4,5/5

Lukekaa myös Hannan ja Saran kirjoitukset kirjasta. Toivottavasti meidän kaikkien kolmen tekstit innostavat muitakin tarttumaan tähän hienoon romaaniin.

27 kommenttia:

  1. Voi että! <3 Hienosti kirjoitat, ja laillasi minäkin toivon että mahdollisimman moni lukisi tämän upean teoksen. Tämä on siinä mielessä samanlainen kirja kuin Ollikaisen Nälkävuosi, että kumpaakin on miltei mahdotonta uskoa esikoisteokseksi, kummassakin niin uskomattoman kaunista kieltä ja vahva tarina - vaikka toki keskenään ovatkin täysin erilaisia.

    Minun suurimmat tunteeni kohdistuivat Raimoon (voi miesparkaa, mikä kohtalo, mikä elämä), Emiliin ja Hilkkaan (se yksi kylpykohtaus sai minut itkemään, niin paljon elämää ja viisautta mahtui niihin muutamaan sivuun). Voi <3 , mikä kirja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos. :)

      Olen osin eri mieltä Nälkävuodesta. :) Molemmat ovat vahvoja ja hienoja kirjoja, mutta Harnon kirja on mielestäni tyypillinen esikoinen, Ollikaisen kirjaa taas on tosiaan vaikea uskoa sellaiseksi. Mutta kumpikin kirja on upea ja Harnon kirjaan ihastuin suuresti.

      Raimo-parka, tosiaan. Yksi vuoden kirjoista, ehdottomasti. <3

      Poista
  2. Miten kaikki tätä nyt ymmärtävät lukea samaan aikaan, kun minä en ole koko kirjaa edes havaiinnut? Nyt jo Hanna, Sara, Maria, sinä... Katja, vuoden paras esikoinen vai vuoden paras suomalainen esikoinen?

    En millään voi ehtiä kaikkeen, sain jo kirjastosta muistuksen kirjasta, jolle anoin kuukauden jatkoajan ja se on Shieldsiä, joten...;) Nyt mun täytyy kuitenkin alkaa larata mun pinoa, jos tämäkin olisi vaikka tullut kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minäkään en huomannut kirjaa katalogissa - tai en pannut merkille, mutta Hannan vahva blogiarvio sai minut lukemaan tämän.

      Kirja menee ainakin toistaiseksi vuoden parhaana esikoisena, en ole lukenut huippuhyviä ulkomaisia esikoisia ainakaan vielä. :) Mutta syksy voi tuoda vielä parempia.

      Suosittelen kyllä tätä kirjaa, jos yhtään jää aikaa.

      Poista
    2. Olenkin tähän jo 'alistunut', sillä jos puhutaan vuoden parhaasta esikoisesta, minun tulee olla valmis;) Miten muuten voisin edes väittää vastaan...No, yritän avoimin mielin, vaikka 'kaikki' ovat tästä jo kirjoittaneet. Kirja on jo siirtynyt yöpöytähyllylleni (ne Lackit, joita on kolme;), mutta minun piti heti se aloittaa, mutta sitten luin vain yhden sivun Sfakista ja olin taas mennyttä. Mikä ihme siinä naisessa on, että vie minua kuin noiduttuna. Ennen suvea tämä sitten. Saakin olla aika hyvä jos Konstigin ohittaa. Katsos kun siinä on tarina, josta pidän ja Tapani on...

      Poista
    3. Minä en ole lukenut tänä vuonna kovin monia esikoisia, joten siksi hyvä pitää Harnon kirjaa vuoden parhaana esikoisena. :) Konstighan ei ole esikoinen. Minäkin luin jo Totuuden naisista ja ihastuin siihen. Pitäisi vaan löytää ainaa blogata!

      Shafak ei ikävä kyllä ole yhtään minun kirjailijani.

      Mutta tosiaan luen paljon, paljon kotimaista ja kaikkeen verrattuna Harnon kirja on hieno.

      Poista
    4. Harno on pelottavan täydellinen...

      Poista
  3. En uskaltanut lukea tekstiäsi kovinkaan tarkkaan, sillä minulla tämä odottelee vielä lukemista. Niin moni on tätä jo kehunut, että odotukseni huitelevat pilvissä. Saa nähdä miten käy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuutar, mukavaa että sinäkin aiot lukea tämän. Odotan mielenkiinnolla!

      Poista
  4. Minäkin luin arviosi Kuutaren tavoin harppoen. Saran ylistävän postauksen jälkeen oli aivan pakko laittaa varaus kirjastoon ja tämän jälkeen odotukset nousivat huippuunsa. Vaikuttaa ihanalta! Ja hienoa kuulla, ettei kaunis teksti kuitenkaan ohita itse tarinaa - tai näin ymmärsin :)

    Manhattan-sipsit, ah! Mikä ihanuus, että niitä saa taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, toivottavasti pidät tästä. Ja toivottavasti saat kirjan pian. Mielestäni tässä toimii hyvin tuo kauniin kielen ja tarinan sovittaminen yhteen.

      Ja oh, Manhattanitko ovat taas kaupoissa? :)

      Poista
  5. Tämä on nyt ponnahtanut silmiini sillä lailla, että pakkohan tämä on lukaista :) Etenkin kun rinnastat Harnon Itkoseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, Harnon kirja on tosiaan ollut paljon esillä blogeissa. Itkosta tässä on, ja jonkin verran monia muitakin aikaimme suosikkikirjailijoista. Silti omannäköisensä ja hieno romaani!

      Poista
  6. Tosiaan näpyteltiin aika simultaanisesti omia postauksiamme eetteriin :). En ihastunut tähän aivan niin syvästi kuin sinä - osittain noiden sinunkin kritisoimiesi irrallisuuksien / rönsyjen vuoksi - mutta aika paljon kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, se oli hauska sattuma. :) Minä ihastuin syvästi, vaikka tunnistin nuo rönsyt ja liiallisen tarina-aineksen. Tämä kirja vaan kolahti minuun.

      Poista
  7. Ei kai tuota voi tämän jälkeen olla lukematta!

    VastaaPoista
  8. Minä laitoin jo varauksen eilen :)

    VastaaPoista
  9. Arviosi lukemisen jälkeen varasin kirjan. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hauska kuulla. Toivottavasti saat kirjan pian.

      Poista
  10. Oioi, olen jo ihan varma, että tulen rakastamaan tätä kirjaa. Se on varauksessa kirjastosta ja onneksi taisin olla jonossa ihan kärkijoukoissa. Kiitos erittäin kauniisti kirjoitetusta arviosta, jota sitäkin oli ihana lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, toivon että niin käy. Minä ihastuin suuresti. Kaunis kerronta, monta sukupolvea kattava tarina, tietty ilmavuus ja Cohen. Ah!

      Poista
  11. Ilman blogikollegoiden suositteluja en olisi kyllä tähän kirjaan tajunnut tarttua. Tattis siis! Tai siis en ole vielä kirjaa hankkinut luettavaksi, mutta kevään aikana varmaankin tulen sen lukemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, blogikollegan - Hanna - suositus vaikutti minuun. Hieno kirja!

      Poista
  12. Minä kiinnostuin tästä varovasti jo katalogia aikanaan selatessa ja nyt tämä odottaakin jo lukupinossa. Aika hurjat odotukset kieltämättä jo kasaantuneet mieleen, mutta aion tarttua tähän silti pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, minä en kiinnittänyt tähän huomiota katalogissa. Onneksi kirja tuli sitten yllättäen. Lue tämä pian! <3

      Poista