perjantai 14. helmikuuta 2014

Hanna Tuuri: Tuulen maa


Hanna Tuuri: Tuulen maa
Kustantaja: Otava 2012
Kansikuva: Ciarán Burke
Sivuja: 174
Mistä: Ostos
Suomalainen, Irlannista kertova kertomuskokoelma

Uskaltaisimmeko viheltää nyt: nummella eivät aallot kaada venettä eikä puhuri revi purjetta. Ei ole edes puita, jotka kaatuisivat. Yritän muistella oikeaa säveltä; olenko koskaan edes kuullut sitä? Irlannin tuuli ei tunni heräävän. Ehkä tuuli tottelee eri nuottia kuin Suomessa.

Suomalainen kirjailija ja puutarhakoulun opettaja Hanna Tuuri asuu miehensa Ciaránin kanssa Irlannissa Mayon maakunnassa. Vaikka äskeisessä lainauksessa on tyyntä, niin tuuli kyllä pyyhkii maata, usein sataa, on sumuisaa ja talvinen harmaa ja kesäinen vihreys vuorottelevat. Hanna ja Ciarán ovat asuneet tuolla Länsi-Irlannin syrjäisessä kolkassa jo niin kauan, että heistä on tullut osa kyläyhteisöä ja he tuntevat ihmisten tavat ja puheet; toisaalta kukaan ei kuitenkaan ymmärrä paksua murretta puhuvaa "hammaslääkärin painajaista" Paddya - ei edes Paddyn läheisin ystävä! Maalaiselämän lisäksi Irlannin läpikäymän muutokset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset, ovat esillä, samoin Suomen ja Irlannin samanlaisuudet ja erot.

Tänään ystävänpäivänä minulla oli ajatuksena kirjoittaa jotain kirjoista ja ystävyydestä, mutta olen tehnyt sen jo pariin otteeseen edellisvuosina enkä halua toistaa itseäni: olen kirjoittanut niin kirjallisista ystävistä kuin rakkauskirjoistakin. Tänään kaiken lisäksi pääsin mukaan muutaman Hesarin riviinkin rakkauskirja-aihetta sivuten. Siksi jatkan uskollisesti matkakirjojeni teemaa ja Hanna Tuurin omaelämäkerrallisen kertomuskokoelman Tuulen maan myötä kuljetan teidän vihreään Irlantiin. Kun oikein mietin, niin Tuulen maassa on paljonkin ystävyyteen sopivia sävyjä (vaikka juhlapäivä on hieman eri kuin tämänhetkinen):

Pihallamme kajahtelee englannin eri muotojen sekamelska: brittienglannin yleviä, kitalaesta kaartuvia vokaaleja, amerikanenglannin vahvoina vääntyviä, leukavi konsonantteja ja minun korvaani tavallisimmalta kuulostavaa iirin kielen soinnuttamaa Irlannin englantia. On halloween. Kanssamme sitä viettävämään ovat tulleet Ciaránin vanhemmat, englantilaisnaapurimme Jane ja Harry ja amerikkalaiset McDooleyt.

Tuuri kirjoittaa elämästään Irlannissa selkeästi ja kauniisti: tavalla, josta on helppo saada kiinni. Hän tarinoi niin ihmisistä kuin kaikenlaisista tapahtumista. Vaikken ole koskaan käynyt Irlannissa, tunsin pääseväni sisälle maisemaan ja ihmistyyppeihin. Sain nauraa, liikuttua, ihastua ja nauttia arjen suurista ja pienistä sattumuksista.

Pidin kirjassa ihan kaikesta. Tuulen maa ei tietenkään ole suurta tai edes kovin omaperäistä kirjallisuutta ja se kytkeytyy matka- ja ulkomailla-asumiskirjallisuuden pitkään ketjuun kaikkien petermaylejen ja Toscana-kirjojen joukkoon. Silti ero suureen massaan on ainakin minulle selkeä: Tuuri ei kikkaile tai yliromantisoi. Hän kuvailee luokkayhteiskuntaa ja EU:n vaikutuksia - Olli Rehnkin saa osansa -, ottaa kantaa Irlannin politiikkaan ja sitten seuraavaksi kertookin lehmistä tai verenpisaramajasta (vaikkeivat verenpisarat varsinaisesti kukoistakaan). Tuuri kirjoittaa tarkkanäköisesti ja hauskasti, minkä ohella hänen tekstillään on rauhoittava vaikutus. Minä olen enemmän arkisen kuin räiskyvän kerronnan ystävä ja ehkä siksikin Tuurin pienet tarinat ja niiden tempo niin viehättävät.

En tiedä, kirjoittaako Tuuri ihanammin ihmisistä vai maasta. Ihmiset ovat sellaisia kuin kaikkialla: omalaatuisia, resuisia, rakkaita, tympeitä, huumorintajuisia, kovan onnen lapsia ja onnenpekkoja - yhtä kaikki tärkeitä ja eläviä, tarinoita täynnä. Tarinoita täynnä on myös maa, jossa "elämä on kuin valtameren aalloissa". Irlanti menee ylös ja alas, oman maan ja ulkomaiden politiikka ja taloussuhdanteet keinuttavat sitä. Ihmiset tulevat ja menevät, maaseutu autioituu. Mutta niilläkin, jotka lähtevät, on pitkät juuret. Ja ne jotka jäävät, ovat sitkeää sorttia.

Siksi Tuulen maa on kuin nimensä, samalla kertaa raikas kuin Irlantia pyyhkivä tuuli ja silti juureva ja multainen kuin maa kaikkien mayolaisten jalkojen alla. Näiden tarinoiden parissa minä viihdyin.

---
Myös Amma ja Sara ovat viihtyneet Tuulen maassa.

11 kommenttia:

  1. Allekirjoitan kyllä kaiken kirjoittamasi. Tuurin teksti on rauhoittavaa luettavaa. Aluksi siihen voi olla vähän vaikeaakin laskeutua, mutta kun se onnistuu, on lukeminen nautinnollista!

    VastaaPoista
  2. Irlantiin olen halunnut matkustaa jo kauan, mutta en ole vielä päässyt sinne saakka. Tämän kirjan parissa voisi haaveilla matkasta taas kerran. :)

    VastaaPoista
  3. Tämä oli minunkin hankintojani talven kirja-alesta. Odotan niin pääseväni lukemaan Tuulen maan. Irlannin-matka on mielessä.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ystävänpäivää sinullekin♥

    VastaaPoista
  5. Irlanti on ehdottomasti yksi haaveilemani matkakohde, etenkin luonto kiehtoo. Tämä kirja pitääkin laittaa muistiin. :)

    VastaaPoista
  6. Rakastan tätä kirjaa, luin sen viime keväänä Irlannissa (osin juuri Connemarassa, johon Mayokin kuuluu), ja kirjasta tuli tärkeä aarre kirjahyllyyni. <3 Rakastan sitä tapaa jolla Tuuri kirjoittaa, siinä on tunnistettavissa paljon samaa kuin isänsä jäyhässä kirjoitustyylissä, mutta silti Hanna on aivan omaääninen. Oi että! Nyt tuli paitsi Irlanti-ikävä, alkoi myös tehdä mieli lukea lisää kumpaakin Tuuria. <3

    VastaaPoista
  7. Minä muistan lukeneeni tästä kirjasta, kun se ilmestyi, mutta sitten olen jotenkin unohtanut tämän. Hyvä siis, että sain muistutuksen. Irlanti - maa jonne haluaisin ja jossa en ole koskaan käynyt. Uskoisin viihtyväni. Ja kyllähän Tuulen naapurin kirjoittajan täytyy lukea Tuulen maa. Kaikki tuuleen viittaava on jotenkin lähellä minua.

    VastaaPoista
  8. Minulta tämä on mennyt ohi, kiitos kun nostit esiin. Olen lukenut Hanna Tuurin Orapihlajapiirin, siinäkin muutettiin Irlantiin. Ja se maa kiehtoo aina! Olisi ihana päästä sinne kiertelemään maaseutua, vaikka Dublin on mainio paikka sekin, ja yhden visiitin jälkeen jäi vielä nälkä sinnekin.

    VastaaPoista
  9. Minä löysin muutama vuosi sitten Hanna Tuurin kirjan - yllätys, yllätys - Vihreän saaren puutarhoissa ja sen jälkeen hankin myös tämän Tuulen maan ja kirjan Irlantilainen aamiainen. Kaikki ovat samalla tavalla viehättäviä pieniä 'kertomuskokoelmia'.
    Irlanti sopii jotenkin suomalaiseen mielenmaisemaan ;)

    VastaaPoista
  10. Katja, tiedät, että rakastan Irlantia ja palaamme sinne parin pitkän alppimatkan jälkeen. Edelleen kuvittelen jopa meidän oleskelevan siellä vähän pidempään, olimmehan sinne jo muuttamassakin. Silti: Hanna Tuuri on minulle liian 'kesy' kirjoittaja. Tämän saat tulkita ihan miten haluat, mutta tunnet mut;)

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista, kaikki! Pitkän tauon ja nyt iskeneen flunssan vuoksi vastaan näin yhteisesti. Hanna Tuurin tekstiä on ihana lukea ja jos Irlanti kiinnostaa, niin tämä kirja sen kuin vain lisää viehätystään.

    VastaaPoista