keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Jeffrey Eugenides: Middlesex

Jeffrey Eugenides: Middlesex
Kustantaja: Otava 2003
Alkuteos: Middlesex 2002
Suomennos: Juhani Lindholm
Kansi: Anja Reponen
Ostos
Yhdysvaltalainen romaani

Olen syntynyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran tyttövauvaksi Detroitissa eräänä poikkeuksellisen savusumuttomana päivänä tammikuussa 1960, ja toisen kerran nuoreksi pojaksi terveyskeskuksessa Petoskey-nimisen paikan lähistöllä Michiganissa elokuussa 1974.

Näin alkaa amerikan-kreikkalainen sukukronikka, erään geenin matka sukupolvesta toiseen ja yhden hermafrodiittina syntyneen ihmisen elämäntarina. Calliope Stephanides kasvaa Yhdysvaltain Michiganissa kreikkalaistaustaisen perheen toisena, odotettuna ja toivottuna lapsena. Lapsuus on mutkaton, mutta murrosikä ei tuokaan mukana naisellisia piirteitä, vaan lääkärintarkastuksia. Niissä selviää, että Callien viidennessä kromosomissa on tapahtunut mutaatio, joka vuoksi hän näyttää tytöltä, vaikka onkin hormonaalisesti poika. Ajassa täytyy kuitenkin palata taaksepäin joitakin sukupolvia, jotta Calin, nyt Berliinissä diplomatian parissa työskentelevän miehen elämänkulkua määränneen geenin taustat selviävät. Geeni kulkee mukana suvussa, johon kuuluvat niin toisiinsa rakastuneet sisarukset kuin ravintolanpitäjistä Grosse Pointen hienostoalueelle yltäneet Calin vanhemmatkin. Kaiken keskellä on kuitenkin Callie / Cal ja hänen krookuksensa.

Jeffrey Eugenideksen romaani Middlesex on ollut lukulistallani melkeinpä siitä lähtien, kun sen suomennos ilmestyi 11 vuotta sitten. Muutamaa vuotta myöhemmin ostin romaanin englanninkielisenä pokkarina ja aloittelinkin sitä, mutta pokkarin huokoinen paperi, pieni fontti ja silloinen elämäntilanteeni pienen vauvan äitinä saivat aikaan lukutauon, joka kesti tänne saakka. Löysin suomennetun, hyvälle paperille painetun painoksen nettiantikvariaatista nyt kevättalvella ja pääsiäisenä upposin tarinaan, joka ylitti parin vuoden takaisen kirjasuosikkini, viimeisimmän Eugenides-suomennoksen Naimapuuhia.

Kuten Naimapuuhia, myös Middlesex on melkoinen runsaudensarvi. Se on niin moniulotteinen kirja, että vaikka sen luki enemmän kuin mielellään, on sitä vaikea purkaa sanoiksi. Middlesex on ensiksiksin kertomus sukupuoli-identiteetistä ja kaikista niistä tunnoista, joita tyttönä syntynyt ja mieheksi kasvava ihminen voi kokea, toiseksi se on laajamittainen sukukronikka, johon mahtuu niin sukurutsaa, silkkiperhosia, keskiluokkaan ponnistaneen pariskunnan avioliittokuvausta kuin ikuisen ulkopuolisuuden tuntemuksiakin. Kolmanneksi Middlesex on yhteiskunnallinen romaani, joka kurkottaa niin Kreikan ja Turkin kipupisteisiin, siirtolaisuuden historiaan, taikauskoon, Detroitin kehitykseen Yhdysvaltain autoteollisuus- ja baarikeskittymäksi sekä kansalaisoikeusliikehdintään.

Koska romaani on pitkä ja paikoin rönsyilevä - samaan tapaan kuin John Irvingin romaanit, joihin Eugenideksen tuotantoa onkin verratu - tarjoaa se samalla kertaa lukunautinnon että alkupuolella pientä turhautumistakin. Calin kertojanääni vetää heti mukaansa, mutta juuri kun lukija on pääsemässä vauhtiin 1990-luvun Berliinissä ja 1960- ja 70-lukujen Yhdysvalloissa paikkansa ottavaan kehystarinaan, hänet tempaistaakin Vähään-Aasiaan ja Calin isovanhempien elämään. Vaikka takaumat pohjustavat viidennen geenin matkaa ja sen alkujuuria, teki minun mieleni harppoa tekstiä - mutta vain alussa. Eugenides kirjoittaa nimittäin niin hyvin ja sujuvasti, että hänen rönsyjäänkin lukee mielellään. Parasta tarinassa on Cal itse, kaiken keskipisteenä hän kertoo omansa ja sukunsa dramaattisia käänteitä sisältävän tarinan ilman turhaa kiihkoa. Calin kertojanääni pysyy sopivan etäällä, mutta Calin persoona kasvaa kiinni lukijaan. Middlesex onkin romaani, joka tempaisee mukaansa, mutta ei tarjoa mitään tyhjänpäiväistä tai valmiiksi pureskeltua. Itse asiassa se on sujuvasti kirjoitettu kirja, jonka tarina on ihan omanlaisensa.

Kun biologian kreikkalaiset jumalat pelleilevät, muuttuu tuttujen asioiden, oman ruumiin, selittäminen toisaalta hyvin helpoksi ja toisaalta niin vaikeaksi. Middlesex on romaani, joka kiehtoo, koukuttaa, viihdyttää, sivistää ja koskettaa. Minulle Eugenideksen teos edustaa juuri sellaista kirjallisuutta, jonka lukemisesta nautin.

--
Middlesexistä ovat kirjoittaneet myös Laura ja Suketus, joka olisi antanut kirjalle kuusi tähteä viidestä.

26 kommenttia:

  1. Kiitos Katja tästä! Luin Naimapuuhia englanniksi sisältöä ihastellen, mutta vähän muotoa tuskaillen. Siksi ostin aikanaan Middlesexin suomeksi käännettynä, että voisin oikein nauttia ja rypeä tarinassa. Aloitinkin Middlesexin jo kertaalleen, mutta nyt kirja odottaa sopivaa hetkeä hyllyssä. Eugenides mielestäni houkuttelee lukijan kiinnostumaan tarinansa henkilöstä x ja sitten nappaa x:n etäälle jättäen lukijan tuskailemaan ja kaipaamaan juuri sen henkilön läheisyyttä. Tosin muita henkilöitä ja mielenkiintoisia tapahtumia sitten riittääkin tilalle ihmeteltäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakko, Naimapuuhia on ihana! Mutta englanniksi se voi olla työläs luettava. Middlesexissä on paljon samaa sikäli, että Eugenides luo romaaninsa hyvin runsaista aineksista. Onneksi teksti kuitenkin kulkee koko ajan niin hyvin.

      Poista
  2. Muistan edelleen kirjan herättämät tunteet vahvasti, mutta tarina on hieman huonommin muistissa. Muistan tapahtumia sieltä täältä ja kirja palautui bloggauksesi ansiosta hieman paremmin mieleen, mutta lähes kymmenessä vuodessa unohtaa paljon. Middlesex on ehdottomasti uudelleenluettavien listalla, ja varsinkin sen jälkeen, kun luin The Marriage Plotin viime vuonna, olen miettinyt, että pitäisi lainata Middlesex kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, Middlexissä on niin paljon kaikkea, etten ihmettele sitä ettei tarina ole jäänyt niin mieleen. Mutta tunnelma jää. Vanha kirja, tärkeä aihe, hyvin kirjoitettu!

      Poista
  3. Kiitos Katja, kirjoituksesi myötä palautui tämä teos muistiin. Minulle se esitti ennen muuta kysymyksen siitä, miksi sukupuolen määrittäminen on niin tärkeää. Miksi sukupuolia on yleensä vain kaksi? Tosin Australiassa ainakin muistaakseni voi valita naisen ja miehen lisäksi myös kategorian "muu."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, Eugenideksen kirja nostaa kyllä esiin hyviä kysymyksiä, Minulle tuo kysymys ei nyt ollut niin vahva siksi, että olen pohtinut aihetta muutaman tuttavani kautta jo aika kauan. Australiassa on tosiaankin tuo kolmannen sukupuolen kategoria, mikä on hyvä.

      Poista
  4. Voi, kun olen lukenut melkein pelkkää ylistystä tästä kirjasta... Itse asiassa Lauran teksti on ainoa omani lisäksi, joka ei ole ollut aivan niin ihastunut. Väkisinkin tulee olo, että en vain ole tajunnut jotain.:')

    Suht tuoreessa muistissa tämä vielä on, olen lukenut tämän noin puolitoista vuotta sitten. Näin jälkikäteen muistelen itselleni suurimman ongelman olleen se, että päähenkilö ei mielestäni saanut tarpeeksi tilaa tarinassa. Sukukronikka-rakenne on kiinnostava, mutta minusta se vähän ontui. Hahmot unohtuivat välillä mielestäni liikaa. No, tämä sanottuna, luulen, että tulen kuitenkin vielä lukemaan myös Naimapuuhia, ainoan Eugenideksen, jota en ole lukenut.

    Olin muuten jo kokonaan unohtanut tuon Irving-vertauksen. Onneksi olin, sillä luen tällä hetkellä ensimmäistä Irvingiäni ja tähän mennessä olen aivan pakahtunut ihastuksesta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, sinäkin olet blogannut tästä? Google ei näyttänyt hakutuloksissa heti. Alan penkoa lisää, koska haluan lukea mietteitäsi. :)

      Olen samaa mieltä siitä, että Cal/Callie olisi ansainnut suuremman roolin. Kreikka-osiot eivät niin kiinnostaneet, mutta kokonaisuus oli sen verran loistava, että nautin kirjasta tavattomasti.

      Aah, mitä Irvingiä luet? Hän on suursuosikkini. <3

      Poista
    2. Ystäväni Owen Meanya ja rrrrrrrakastan sitä! <3 Vielä kolmasosa lukematta, mutta uskallan jo nyt väittää, että kirjasta tulee yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Top kympissä, varmasti.

      Tässäpä linkki Middlesexiin: http://lukemisenkartasto.blogspot.fi/2012/12/middlesex.html

      Poista
    3. Kiitos linkistä! Ja mahtavuutta, että rakastat Ystäväni Owen Meanya.

      Poista
  5. Palaan tänne lukemaan arviosi ja kommentoimaan nukuttuani vähän (ja tarkoitus olisi edelleenkin kommentoida moneen muuhunkin arvioosi urakalla kunhan ehdin!), mutta pakko huikata: hieno kuva, ja et ikinä arvaa - otin juuri viime viikolla hieman samantapaisen kuvan Murakamin Lammaskirjasta (jonka luin juuri toistamiseen, kuten toisaalla kerroinkin). Kukat vain ovat erivärisiä. Meillä menee usein nämä kirjankansikuvienkin ajatusmaailmat niin samanlaisia latuja. :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ihana sinä, palaa kun ehdit! <3 Ja meillä on ollut nyt ihan hassun samanlaisia ajatuksia kuvista. Toisaalta en ihmettele. :)

      Poista
  6. Kuulostaapa kiinnostavalta! En olekaan lukenut kirjailijan teoksia lain. Kiitos! Ja ihana kuva!

    VastaaPoista
  7. Onpas mielenkiintoinen runsaudensarvi! Olen melkoinen Irving-fani, joten tämä voisi upota...

    Ja samoin kuin Sara tuossa kertoi, otin minäkin viime viikolla yhden krookus-koristeisen kirjakuvan varastoon... Joel Haahtelan Perhoskerääjä sai hempeät, 'krookuksiset' kehykset (ihana kirja, muuten) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, suosittelen lämpimästi! On tässä paljon eroakin Irvingiin, ainakin se, että huumoria on vähemmän ja kertojanääniä enemmän.

      Olen iloinen, että pidit Perhoskerääjästä. Se oli ensimmäinen lukemani Haahtelan kirja ja rakastuin silloin kirjailijan tuotantoon. <3

      Poista
  8. Parhaita kirjoja ikinä ikinä ikinä! Hienoa, että luit ja tietysti mahtavaa, että tykkäsit.

    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, totta kai tykkäsin! :D

      Upea kirja, vuoden huippujani, ehdottomasti.

      Poista
  9. Minä muistan niin hyvin kesän, jolloin tämän luin. Upea kirja, ihanaa että luit tämän ja palautit mieleeni!

    Mahtavinta vapun jatkoa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, jotkut kirjat jättävät vahvoja muistoja. Minäkin luulen muistavani tämän kevään osin Middlesexistä.

      :)

      Poista
  10. Middlesex on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani. Muistan sen myös edelleen todella hyvin (tai ainakin luulen muistavani), vaikka lukemisesta on jo kymmenen vuotta.

    Minusta tämän kirjan pitäisi olla "pakollista" luettavaa kaikille niille, joiden mielestä sukupuoli ja sukupuolisuus ovat jotenkin yksiselitteisiä ja simppeleitä asioita. Minusta Middlesex kuvaa niin ajatuksia herättävästi paitsi intersukupuolisuutta, myös sukupuolisuutta yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, ihana kuulla! Tässäkin meillä on sama maku. Tai en toki vielä tiedä, tuleeko kirja olemaan yksi kaikkien aikojen suosikeistani, mutta nyt ainakin toivon niin.

      Upea, tärkeä kirja - ja ennen kaikkea hieno romaani.

      Poista
  11. Olipas mukava lukea tästä! Itselläni on tuo myös ollut ikkunalaudalla odottamassa lukuvuoroaan. Kerran jo sen aloitin, mutta se jäi jotenkin kesken. Tää on niitä kirjoja kun jotenkin odottaa "oikeaa hetkeä", että milloin voi täysillä antautua siihen virtaan. (Joskus nuorena kävi niin, että säästelin paria nuortenkirjaa, Cathyn avain tai jotain sinne päin, ja sitten sen aika menikin jo ohi. Tän kirjan kanssa ei todennäköisesti käy niin! :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hildur Katarina, kiitos kommentistasi. Tälle kannattaa antaa se oikea hetki - ja varata reilusti aikaa. Toivottavasti pidät kirjasta, ainakaan lukijan iän ei pitäisi vaikuttaa siihen, pitääkö kirjasta vaiko ei. :)

      Poista
  12. Vihdoinkin sain tämän luettua ja blogiini. Pyristelin pokkaria vastaan tekstin koon takia. Erinomainen kirja. Onkohan hän kirjoittanut enemmän?

    VastaaPoista
  13. Unohdin. Tuo sinun kirjakuva on hieno. Aivan lyömätön yhdistelmä.

    VastaaPoista