perjantai 27. kesäkuuta 2014

Bo Carpelan: Kesän varjot



Bo Carpelan: Kesän varjot 2005
Kustantaja: Otava
Alkuteos: Berg
Suomennos: Oili Suominen
Kansi: Timo Numminen
Sivuja: 201
Kotimainen romaani


Alkaa olla aika, isä sanoo. Soudamme kotiinpäin. Isä perkaa ahvenia, Arvi soutaa. Tiirat syöksyvät kirkuen kohti vedenpintaa. Ulappa on täynnä valkoisia pilviä. Kuuluu etäistä jyrinää. Kaikki mitä näen kulkee lävitseni. Vain minä, minä yksin, näen kaiken, tunnen kaiken. Tuntuu melkein surulliselta että päivä on jo näin pitkällä. Berg pilkottaa puiden lomasta. Jos kaikki mitä näen katoaisi, olisiko minua enää olemassa? Entä jos kuljenkin silmät kiinni? Entä jos kuolen?

Ikääntyvä Mattias Bergmark palaa sukunsa kartanoon Bergiin 1990-luvun lopussa. Paluu vie hänet muistojensa valtaan ja sotakesään 1944, jolloin kahdeksanvuotias helsinkiläispoika Mattias viettää kesää Bergissä. Monien kaupunkilaislasten tavoin hän on paossa pommituksia. Nyt, yli viisikymmentä vuotta myöhemmin Mattias tapaa lapsuudenystävänsä ja rakkautensa kohteen Sonjan, joka oli monen muunkin ihastuksen kohde. Kesällä tapahtunut välikohtaus on kummitellut Mattiaksen mielessä jo kauan ja nyt Bergissä aikoinaan tapahtunut sekä siellä olleet ihmiset - elävät ja kuolleet - saavat uusia merkityksiä.

Kesän varjot toi Bo Carpelanille hänen toisen Finlandia-palkintonsa. Huomasin, että minulle se on melkein samanlainen koirankorvakirja kuin syksyllä 2011 lukemani ja suuresti rakastamani Lehtiä syksyn arkistosta.

Carpelanin teksti on nimittäin ihmeellistä luettavaa. Teksti on niukkaa, mutta paljon puhuvaa. Se on enemmänkin sana- kuin juonivetoista ja hyvä niin. Luin Kesän varjot itselleni raskaan ja puuduttavan Valontuojien lomassa ja nautin Carpelanin lauseista, romaanin hitaasta tunnelmasta ja Mattiaksen menneen kesän paikoin raskaastakin tunnelmasta. Moni kirjailija osaa tietenkin sanoa paljon rivien välissä, mutta Carpelan osaa maalata sinne myös miljöön ja tunteet. Pieneen mahtuu paljon: teksti soljuu, muttei rönsyile. Ilmaisu on tuttua Carpelanin muista romaaneista ja Kesän varjoja verrattiin aikalaiskritiikeissä syystäkin Ingmar Bergmanin elokuviin niin lasten ja aikuisten maailman kuin porvarismiljöön kuvauksenkin osalta. Nykytilassaan ränsistynyt Berg esimerkiksi herää komeasti eloon, kun Mattias saapuu perille. Hän kuulee ovea rynkyttävät lapset ja evakoiden hiljaisuuden, näkee arpiset polvet. Hän kuulee kiljunnan ja näkee ruukkupalmut ja salin hämäryyden. Elämä ja kuolema ovat tasaveroisina läsnä, ne tuntuvat paitsi sodassa ja vanhenemisessa, myös siinä, miten tuomen tuoksu on merkkinä siitä että maailma on, että me elämme.

Jos poimisin lukemastani hienoja lauseita johonkin kirjaan tai vihkoon, saisin paljon täytettä Kesän varjoista. En kirjoita, vaan omiin kirjoihini taittelin tälläkin koirankorvia. Kesän varjoissa koirankorvia on niin, että sivuparat ovat kovilla. Carpelan kirjoittaa hallitusti, mutta sydämellä, ihmisiään ja näiden (mielen)maisemia ymmärtäen. Carpelanin kerronta - ja Oili Suomisen onnistunut suomennos - on tajunnanvirtaista: menneessä lapset näkevät ja kokevat, nykyisyydessä vanhukset muistavat tai sitten eivät. Mennyt ja nykyisyys sekoittuvat, ajatukset ja tunnetilat lomittuvat. Tunnelma on tiivis, mutta lukijalla on silti tilaa. Romaanin kaari on silti ehjä, muistot ja nykyisyys kumpikin kannattelevat Mattiasta.

Vaikka Carpelan kirjoittaa kauniisti, ei Kesän varjot ole vain kaunis kirja. Mattiaksen, yhtä lailla nuoren kuin vanhan, mielessä väreilevät sota, pelot ja menetys. Tunnelma on haikeudessaankin lohdullinen. Mattiaksen kesässä on varjonsa, jotka valtaavat myös lukijan mielen. Varjojen kanssa vuorottelevat kuitenkin menetys ja pelko sekä ennen kaikkea ilmavuus ja häikäisevä valo.

-
Kesän varjoista ovat kirjoittaneet myös muun muassa Joana ja Kaisa.

19 kommenttia:

  1. Katja, tämä on ihana kirja. Pidän kovasti Carpelanin tyylistä ja hän onkin ainoa kirjailija maailmassa, jolta olen yhden teoksen lukenut X kertaa!

    Kesän varjot Bo on signeerannut minulle 'Nautinnollisia lukuhetkiä Leena-serkulle'. Muistoja...

    Carpelanin kirjoissa on surunkin sisällä pieni ilo. Aina on joku lohtu, pisara iloa.

    Pidän kovasti tämän kirjan kansista ja olet oikeassa: Tämä teos tarjoaa upean sitaatin toisensa jälkeen.

    Tämäkin on aika vaikuttava: "Ihmiset pelkäävät kohdata itseään, pelkäävät etteivät tunnistaisi. Ja jos he tunnistavat itsensä, he haluavat mahdollisimman nopeasti pyyhkiä pois näkemänsä."

    Hienosti kirjan henkeen kirjoitettu, Katja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä on ihana. Sellainen, joka voi kasvaa suureksi suosikikseni, mutta toistaiseksi Lehtiä syksyn arkistosta on jotenkin vielä rakkaampi.

      "Leena-serkulle"? Kiinnostuin heti. :)

      Tuo lohtu ja pisara iloa on usein niin tarpeen.

      Poista
  2. Todella kaunis kansi, niin hienot väritkin! Tästäpä voisikin napata Finlandia-palkitun lukulistalle, kuulosti ihan sellaiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, olen ihan samaa mieltä kannesta. Kirjaa suosittelen, totta kai!

      Poista
  3. Kylläpä taas Katja kirjoitat hienosti. Vaikka en olekaan kirjaa lukenut niin tekstisi jälkeen tuntuu kuin olisin tässä kirjassa vaeltanut. Carpelanilla on jollakin tavalla teoksissaan koko elämän kaiku läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos. :) Carpelanin teksti on niin vaikuttavaa, että se jää mieleen ja siten varmasti kulkeutuu blogitekstiinkin.

      Poista
  4. Minulta tämä on lukematta, mikä onni. Tämä ihana lukuelämys on siis edessäpäin. Rakastin Lehtiä syksyn arkistosta, ja olen pitänyt muutenkin Carpelanista, joten olen ihan varma, että hullaannun tähän. Olen muutenkin sanavetoinen lukija, jos kirja on mielestäni huonosti kirjoitettu, se jää mitä todennäköisimmin kesken. Kiitos, että muistutit tämänkin kirjan olemassaolosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, olet kyllä onnekas! Minäkin rakastin Lehtiä... Vielä enemmän kuin tätä. Samoin kuin sinä, olen aika sanavetoinen ja esimerkiksi tässä kieli lumosi enemmän kuin juoni.

      Poista
  5. Todellakin sanavetoisesti! Kesän varjot on tälläkin täynnä hiirenkorvia. Ihana kirja, ihana Carpelan ja ihana sinä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, ihania nämä hiiren- tai koirankorvakirjat. <3

      Poista
  6. Carpelanin kirjat ovat olohuoneen hyllyssäni kunniapaikalla, ruotsiksi & palaan niihin aina uudestaan juuri tuon kielen kauneuden vuoksi. Ja tietysti muistan vanhaa Tapiolan naapuria, hän kuuluu lapsuuteni hahmoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, sinä onnekas, sinulla on ollut melkoinen naapuri!

      Poista
  7. Mulla on tämä "mökkikirjana" kesken. Sattuipas :)

    VastaaPoista
  8. Oi, Bo Carpelan <3 En muista enää juuri tapahtumista, mutta kirjan herkän kaunis kieli on jäänyt vahvasti mieleen. Pitäisipä taas tarttua piakkoin Carpelanin tuotantoon.

    VastaaPoista
  9. Pidän Carpelanin kirjoista ja minulle oli järkytys, kun Kulkeva varjo ei vaikuttanut minuun. On luettava uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, Kulkeva varjo on eri kirja kuin tämä Kesän varjot. Kokeile tätä!

      Poista
    2. Vaihdoin kirjaa ja nyt ymmärsin lukemani. Haen huomenna kirjastosta Syksyn lehtiä arkistossa. Huomaan keksiväni eri syitä pakoilla tiettyä odottavaa Keltaista. Olen pakoillut sitä Valkea kuulaan varjoon, Bargumiin ja Haahtelaan ja nyt Carpelanin periin. Ihania nämä pitkät vapaat, kun saa vain olla ja lukea.

      Poista