torstai 26. maaliskuuta 2015

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu


Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
WSOY 2015
Kansi: Ville Tietäväinen
248 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani

"Toivo on keskeinen osa ihmisyyttä. Jos menetämme toivon paremmasta tulevaisuudesta, mitä meille jää?"

Niin tavallinen ja kuitenkin niin epätavallinen ilta on alkamassa: Ilmastopolitiikan asiantuntija Laura Anttila pitää luentoa yliopistolla ja illallinen hautuu uunissa. Laura ja hänen miehensä Eerik odottavat poikaansa, kuopustaan Aslakia syömään. Odotukseen liittyy paitsi halu nähdä poikaa, myös pelko ja vieraus: missä kunnossa Aslak tällä kertaa tulee, kuinka suuria hänen ongelmansa ovat? Perheen tytär Aava on Somaliassa työskentelevä lääkäri, joka sydän pamppaillen seuraa uutisia kotimaastaan. Tänä iltana niitä tulee: joku on kiivennyt Lasipalatsin katolle ja ampuu ihmisiä kiväärillä.

Elina Hirvosen Kun aika ei riitä on kirja, jonka äärellä ainakaan tämän bloggaajan sanat eivät (melkein) riitä. Riittäväthän ne oikeasti, totta kai, sillä ilman sanoja ei voisi kertoa, kuinka koskettavasti Hirvonen kuvaa iltaa jolloin on katulamppujen valot puhkovat hämärää ja eräs keskustelu keskeytyy tai kuinka apeus leijuu kodissa kuin nurkkiin laskeutunut pöly. Enkä voisi kertoa sitä, kuinka lähelle Hirvonen tuo naisen, jonka haaveet muuttuvat jonkun toisen haaveiksi enkä sitä, miten kevätillan valo luo lapsen hiuksiin sädekehän. En voisi kertoa sitäkään, että luin jotain sykähdyttävän hienoa.

On siis parempi antaa tilaa sanoille, vaikka osa minusta haluaisikin pitää Hirvosen romaanin ihan vain itselläni, käpertyä kirjan kanssa jonnekin hämärään ja antaa liikutuksen tulla. Sillä sellainen romaani Kun aika ei riitä on. Se pakahduttaa ja liikuttaa olematta ylisentimentaalinen tai imelä. Se on varmaotteisesti kirjoitettu, muttei kylmä. Se on yhteiskunnallinen ja kantaa ottava, muttei paasaava eikä laskelmoiva. 

Hirvosen aiempien romaanien lukijat löytävät Kun aika loppuu -romaanista paljon tuttua: on kipeää perhekuvausta, ihmisiä jotka ovat syystä tai toisesta irtautuneet omista juuristaan, on Helsinkiä ja Afrikkaa, elämän satunnaisuuksia ja sellaista surua, joka kiertyy tiukasti lukijan ympärille. On myös avaruutta ja konkretiaa niin kielessä kuin kertomuksessakin. Että hän muistaisi saman teki minuun valtavan vaikutuksen, Kauimpanaa kuolemasta pidin hienona, vaikka se ei tullut aivan niin liki. Nyt Hirvonen jollain tapaa yhdistää kahden edellisen romaaninsa teemat, sinkoaa kokonaisuuden parin vuosikymmenen päähän ja saa aikaan toistaiseksi parhaimman romaaninsa.

Kun aika loppuu sijoittuu lähitulevaisuuteen. Hirvonen ei kirjoita tulevaisuutta dystooppisena utopiana, vaan se eroaa nykyhetkestä vain vähän. Meidän nykyhetkemme, Aavan ja Aslakin lapsuusaika, elää henkilöiden muistoissa. Pidän tästä ratkaisusta, sillä sen sijaan että Hirvonen kikkailisi kaiken mullistavilla skenaarioilla, hän keskittyy ihmisiin. Ilmastonmuutos on tietenkin tosiseikka, kuten nytkin, se  vaikuttaa ihmisten ryhmittymisiin, politiikkaan ja tekoihin sekä saa lukijan pohtimaan omaa ympäristösuhdettaan.  Tulevaisuuden tekniikka on osa ihmisten arkea, mutta uunissa tuoksuu ikiaikainen lanttu.

Hirvonen kirjoittaa kouriintuntuvasti niiden näkökulmasta, jotka eivät ole olleet aina läsnä, mutta jotka eivät ole koskaan lakanneet huolehtimasta: millaista on olla hirveitä tekoja toteuttavan äiti tai sisko? Miten etäisyys ja läheisyys elävät samassa ihmisessä? Miten eri tavoin maailman muuttamisen voi ymmärtää, miten monin tavoin yhteisöllisyys kytkeytyy tähän kaikkeen. Muuttuva maailma ja ilmasto heijastuvat perheeseen. Minä olen aina halunnut uskoa armoon, mutta onko sitä? Ja miten kaikki on lopulta kiinni ihmisistä, heistä ja meistä.

Jos pitäisin blogini sivupalkissa Parasta juuri nyt -palstaa, komeilisi Hirvosen kirja listan ensimmäisenä. Ja tiedän, että se keikkuisi siellä kauemminkin kuin vain juuri nyt. Kun aika ei riitä on hienointa kotimaista kaunokirjallisuutta, jota olen tänä vuonna lukenut. Se on kieleltään soljuva, sanoiltaan painava, teemoiltaan merkityksellinen ja kokonaisuudessaan vavisuttava.

22 kommenttia:

  1. Tämä täytyy kyllä ehdottomasti laittaa lukulistalle, tuntuu sellaiselta kirjalta jota ei kannata ohittaa lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, suosittelen lämpimästi. Koskettava romaani, joka sai minut itkemään, mutta niin hieno.

      Poista
  2. No nyt sait kyllä mielenkiinnon herämään! Tekstimaistiaisissa kieli vaikutti juuri sellaiselta josta pidän, mutta jäin pohtimaan, että onko tämä tunnelmaltaan liian ahdistava tai surumielinen itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmioitunut, Hirvosen kieli on miltei omaa luokkaansa. Ei korulauseita, vaan kauneutta, ja sopivasti analyyttistä ja tunteellista kerrontaa. Hyvin surumielinen kirja kyllä on, mutta ei toivoton.

      Poista
  3. Olen ihan samaa mieltä: tämä olisi minunkin Parasta juuri nyt -palstallani (jos minulla sellainen olisi). Huikean hieno ja pakahduttava kirja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, eikö olekin?! Sellainen kirja, jonka jälkeen on vaikea lukea muita. Olen ollut nyt lukemisten suhteen kuin orporaasu. Sitten muistin, että onneksi minulla on yksi lukematon Knasu, vähän kuin palaisin tuttavan luo. :) <3

      Poista
  4. Oih! Tämä on ehdottomasti hankittava luettavaksi. Miksi en ole jo hankkinut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, vielä ehdit! Kannattaa kyllä hankkia ja lukea. :)

      Poista
    2. Hankin ja luin - kannatti. Mutta silti vähän harmittaa: latasin kirjaan epäreilun paljon odotuksia, eivätkä ne täysin täyttyneet. Minulle kirja ei siis muodostunut täydelliseksi, mutta paljon keskimääräistä paremmaksi. Lauran huoli ja suru tuli lähelle, ja tarina herätti todella monia ajatuksia.

      Poista
  5. Kuulostaa hienolta ja huikealta kirjalta. Luotan vankkumattomasti (jälleen kerran) kirjamakuusi ja laitan kirjan varaukseen. Ja miten hienosti kirjoitatkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna ystäväiseni, tämä on kyllä hieno. Ja <3 että luota ja sanoit noin!

      Poista
  6. Oih, olisiko tähän tartuttava...

    Kiitos ihanasta arviostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, minun mielestäni olisi! Mutta itkuvaroituksella, niin koskettava romaani.

      Poista
  7. Kirjoituksestasi välittyy, miten paljon sait tästä kirjasta. Luulen, että minä tunnen samoin. Kävinkin varaamassa kirjan. Näyttää olevan suosittu meidän kirjastoissa, koska pääsin varausjonossa sijalle 18, monesti saan uutuudetkin ensimmäisten joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, minuun tämä teki sellaisen vaikutuksen, että harva kirja tekee. Vaikutun toki monesta kirjasta, mutta tässä oli samalla kauneutta ja raadollisuutta, koskettavuutta ja ilmavuuttaa. Hirvonen on taitava. Toivottavasti saat kirjan pian!

      Poista
  8. Kuten Sarankin arvioon kommentoin, olin sijoittanut tämän teoksen kevätkatalogeja silmäillessään ehkä-listalle. Arvioita silmäillessäni olen kuitenkin niin vaikuttunut, jopa hieman peloissani, että Hirvosen teos luettava ilman ehkä-varauksia. Kiitos upeasta arviosta ja vaikka räntää sataakin, upeaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, oi kyllä, tämä kannattaa lukea ilman ehkää. Hirvonen kirjoittaa upeasti, koskettavasti ja yhteiskunnallisesti.

      Täällä sataa vettä. Aika kolea sää, mutta sinne myös hyvää viikonloppua. <3

      Poista
  9. Voi että - uskon, että tämä kirja on juuri niin loistava kuin kirjoitit! Olen pitänyt kovasti Hirvosen edellisistäkin kirjoista. Olen kirjaston varausjonossa sijalla 45, voivoi. Tämä taitaa kuulua niihin kirjoihin, jotka suorastaan pitää omistaa, jotta voi palata niihin aina uudestaan ja uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, tämä on! Ihan parhautta. Kunpa saisit kirjan pian luettavaksesi.

      Poista
  10. Tämän minäkin haluan lukea. Oli pakko laittaa kirjastosta varaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, toivottavasti saat kirjan pian käsiisi - ja toivottavasti pidät!

      Poista
  11. Vahvasti kiinni nykyajassa - sitähän tämä on. En tosin noista näkökulmista järin innostunut. Lähitulevaisuuteen sijoittuminen oli minustakin erityisen onnistunut ratkaisu Hirvoselta.

    VastaaPoista