lauantai 9. syyskuuta 2017

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas


Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas
Otava 2017
Den svavelgula himlen
Suomentanut Laura Beck
461 sivua
Kotimainen romaani


Minä viihdytin itseäni parhaani mukaan loppumatkan ajan. Mutta kaiken pohjalla oli surua, jota sen enempää Stella kuin minäkään emme pystyneet kätkemään. Tiistaiaamuna söimme aamiaista eräässä kahvilassa Dresdner Strassella ja vaikenimme maitokahviemme ja mantelicroissantiemme ajan.

Nuoruus on kuin taikaa: loputtomat kesät Ramslandetissa, jossa kertoja tutustuu vauraan Rabellin perheen sisaruksiin Alexiin ja Stellaan. Ystävyys on aluksi seikkailua, sitten kasvamista yhteen ja erilleen, kiintymistä ja luopumista. Se mikä lapsuudessa tuntui onnelliselta, näyttäytyy aikuiselle tummana ja vieraanakin, menneisyytenä joka kumpuaa tulevaan ja kulkee aina rinnalla.

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas on yksi niistä romaaneista, joita odotin eniten tältä kirjasyksyltä. En lie ainoa, onhan Westön romaanit ihastuttaneet kriitikoita ja bloggareita, Finlandian valitsijoita ja teatteriväkeä. Ja uskon, että tämän uusimman myötäkin Westön tuotannon ystävät saavat sitä mitä haluavat: yksilön näkökulmasta avartuvaa proosaa, joka kuljettaa halki vuosikymmenten ja erilaisten ihmiskohtaloiden.

Helsinkiä ennen ja nyt, seksiä – emme kyllästyneet naimiseen, se oli kuin parantumatonta kutinaa –, kirjailijuutta, häpeää ja suomenruotsalaisten yhteisluokaluokkien törmäyksiä. Voisi sanoa, että useissa Westön romaaneissa rakenne ja teematiikka ovat keskenään samanlaisia eikä nytkään luvassa ole kovin suuria yllätyksiä. Mutta näin on monen muunkin erinomaisen kirjailijan teoksissa, joten tälläkin kertaa odotukset ja täyttymys kohtaavat.

Ensisijaisesti ne kohtaavat runsaan, mutta hyvin jäsennellyn henkilögallerian vuoksi. Westö kirjoittaa romaanihenkilönsä eläviksi. Jossain ovat pojat, jotka runkkaavat samassa huoneessa rinnakkain mutta erillään, toisaalla on mies jolla on kirjamessuyleisöä vain kourallinen, yhtäällä pahoinpidelty nainen, toisena aikana nainen joka on kauniimpi nyt kuin nuorena, ja sitten on taas ihmisten välisiä kuiluja, halua vapauteen.

Henkilöt kulkevat läpi vuosikymmenten: aina soi George Harrison, Länsi-Berliinin Ku´dammilla lehtipuut ovat alastomia, Olof Palme kuolee, Neuvostoliitto hajoaa, Musiikkitalo ja Tiger-yökerho kutsuvat luokseen, Skypella koetetaan lähentää perhettä. Yhä lailla kuljetaan halki Helsingin, tai laajemmin koko pääkaupunkiseudun, kaupunginosien Eirasta Munkkiniemeen, Vantaalta Espooseen. Ihmisiään ja paikkojaan Westö kuvaa vinolla hellyydellä, elämänmakuisesti – tavalla, joka saa kiintymään (melkein) kaikkiin silloinkin, kun vastassa on inhottavia asioita.

Kokonaisuus on lavea, hetkittäin jopa turruttava, ja luin romaania hitaasti. Hitaudesta huolimatta edessäni oli koko ajan laadukasta luettavaa. Muutama päivä sitten keskustelin eräässä seurueessa romaanien aloittamisen ja lopettamisen taidosta. Westö hallitsee molemmat, Rikinkeltaisessa taivaassa etenkin lopussa ilmaan jäävä kysymys pysäyttää tavalla, joka saa minut pohtimaan täydellisen lopetuksen merkitystä.

Täydellisine lopetuksineen Rikinkeltainen taivas on hyvässä mielessä perinteinen romaani, jossa kerronta on sujuvaa, henkilöhahmot moniulotteisia ja tapahtumat eri aikakausia peilaavia. Se on romaani, jossa ei kikkailla liikoja. Se on romaani, jonka lukeminen on nautittavaa ja jonka maailma jää väreilemään mielessä vielä hyvän aikaa lukemisen jälkeenkin – joutsenpariskuntineen, tajunnanhetkineen.

--
Rikinkeltaisesta taivaasta ovat kirjoittaneet myös mm. niin ikään täydellisen lopun huomioinut Jaana, sekä Omppu, Riitta, TuijaMai ja Jokke.

26 kommenttia:

  1. Kjell Westö on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani, ja tämä kirja on tietenkin jo varauksessa kirjastossa (en malta odottaa, että saisin tätä joululahjaksi...). En tiedä kuvittelenko vain, mutta Ben Kallandin Vie minut kotiin -teoksen kerronta lähenee paljon Kjell Westöä: luen Kallandin kirjaa parhaillaan ja se tuntuu vievän täysin mukanaan.

    Odotan tätä Westön kirjaakin taas innolla, ja postauksesi vain vahvistaa tätä tunnetta. Ihanaa viikonloppua!

    p.s. pitäisi ehkä mennä Kansallisteatteriinkin katsomaan Westön Kangastus 38 näyttämöllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia hiutaleita, toivottavasti saat tämän pian luettavaksesi - ja toivottavasti pidät kirjasta. Et mielestäni vain kuvittele, vaan Kallandin romaanissa on kaikuja Westön ja ehkä myös Monika Fagerholmin romaaneista. Pidin muuten Kallandin romaanista ihan hurjasti.

      Kangastus 38 sai paljon kehuja Hesarissa. Varmasti hyvä näytelmä.

      Poista
  2. Marile on myös pitänyt tätä "lähestulkoon täydellisenä", olen alkanut ajatella, että loppujen lopuksi koemme kirjat joskus hieman toisella tavalla, siis me kirjabloggarit. Tässä kirjassa itse ole kiinnittänyt huomiota siihen, että kukaan pojista ei puhu eikä käy armeijaa, joka onkaiketi ollut ikäluokalla 1959 ja myös ikäluokalla 1988 sangen tärkeä tapahtuma. Minusta ihmetyttää päähenkilön ajelehtiminen, jota kylläkin juuri kuvataan, ja minusta väliinpitämättömyys, keräsin muistinpanojeni tähteistä, vielä yhden bloggauksen tänne:

    http://jokkenrunot.blogspot.fi/2017/09/rikinkeltaisia-yksityiskohtia.html

    Joka kylläkin tarkoittaa, että ajatuksia herättävä ja hyvä romaani. Huomaan vaan sen, että minussa nousseet ajatukset ovat sangen erilaisia, huomaan saman ilmiön Kivitaskun kohdalla, minulla nousee erilaisia ajatuksia. Siinäkään teoksessa juuri kukaan ei ota vastuuta juuri mistään vaan he 'toteuttavat itseään', mikä on luonnollisesti jokaisen oma oikeus, jota en sinänsä kritisoi ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, pitääkin käydä lukemassa Marilen juttu, kiva että vinkkasit. Minulle tämä ei kokonaisuutena ollut täydellinen, vaikka erittäin hyvä romaani onkin kyseessä. Mutta paljon erinomaista tässä on - ja se täydellinen loppu.

      Armeijaa en lukiessani ajatellut ollenkaan. Olet tehnyt monia kiinnostavia havaintoja, kuten usein teet.

      Kivitaskua en ole vielä lukenut, mutta sekin romaani kiinnostaa paljon.

      Poista
  3. Kun aloitin Rikinkeltaisen, en vielä ollut vakuuttunut, vaan pikemminkin päinvastoin. Sitten kuitenkin se vei mennessään ja minä taas luin tämän omaan tahtiini verrattuna huomattavan nopeasti.

    Siis sinänsähän tässä kirjassa EI ole oikeastaan mitään erityistä, mutta saman aikaisesti kuitenkin ON ja paljon. Se kertoo mielestäni siitä, että Westö on todella taitava tarinankertoja. Siinä, missä joku näkisi vaan vaikkapa kiven hän onnistuu tuomaan esiin kaiken sen, mitä tuo kivi on kokenut ja nähnyt.

    Hienosti kuvaat tätä kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minä ihastuin heti alkuun, mutta jossain välissä lukeminen tuntui hitaalta. Kokonaisuus on kuitenkin hieno.

      Ja se onkin kiinnostavaa, miten romaani on niin hieno, vaikkei siinä tosiaankaan ole mitään erityistä, uutta, ravistelevaa. Hyvä kerronta riittää silloin kun kirjailija on taitava - ja Westöhän on.

      Kiitos!

      Poista
  4. Jos nyt saisi "Missä kuljimme kerran" luettua ensin. Kova halua on tutustua Westoon ja tuota mainitsemaani kirjaa aloittelin äänikirjana kerran ja pidin kovasti, mutta formaatti oli väärä minulle. Sittemmin olen hankkinut sen kirjana, mutta on unohtunut hyllyyn. Miten tässä aina käy näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, voisin kuvitella, ettei Westöä jaksa äänikirjoja - hänellä on niin runsaasti yksityiskohtia.

      Ja heh, minullekin käy usein niin, että hyllyyn hankittu kirja hautautuu sinne. Pitääkin koettaa muistaa taas Hyllynlämmittäjähaastetta.

      Poista
  5. Tämä odottaa yöpöydällä, en ole vielä raaskinut avata. :-D Westö on lempikirjailijani ja voi miten pelkkä tämän uutuuskirjan kannen katselu saa hykertelemään siitä onnesta, että on uusi kirjaherkku odottamassa. En uskalla vielä lukea arviotasi, palaan siihen myöhemmin. Kansallisteatterikin houkuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, jonkun kirjan lukemisen odottaminen on ihanaa! Vaikka kyllä siinä odotukset nousevat. Toivottavasti pidät tästä. ♥

      Poista
  6. Minua ihastutti tässä monikin asia, mutta mm. päähenkilöiden elämänkulun kuvaus. Kellään ei sujunut suoraviivaisesti minkään onnellisuuden kaavan mukaan. Ja kuka ylipäätään voi määritellä mikä on onnellinen ja ns. menestynyt elämä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, samat asiat ihastuttivat minuakin. Westö osaa luoda monipuolisia hahmoja.

      Poista
  7. Oih! Sain tämän juuri luettua, luin sinunlaillasi tätä tosi hitaasti, lähes kahden viikon ajan. En siksi, etten olisi pitänyt vaan siksi, että en halunnut lähteä kirjan maailmasta pois. Yleensä kaipaan kirjoilta jotain uutta, kokeellista, erilaisia kerrontatekniikoita, aikatasoilla hyppimistä jne., mutta Westön kirjoissa mikään sellainen ei ole tarpeen. Hän osaa kertoa tarinansa ja kuvata henkilönsä niin upeasti ja aidosti. Todella nautittava kirja! Ja sinun bloggauksesi sai aikaan ihan kylmiä väreitä - hienosti piirsit kirjan maailman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisku, hyvä syy lukea hitaasti! Ja tiedätkö, minäkin viivyttelen tuosta syystä - ja joskus luen ärsyttävän kirjan nopeasti, koska haluan äkkiä pois sen maailmasta. Westö osaa luoda ihmisensä ja näiden maailman tavalla, joka tekee lukemisesta nautittavaa.

      Poista
  8. Minulla on tämä lukulistalla ja odotan mielenkiinnolla mitä teos pitää sisällään. En ole lukenut kuin pari teosta Westöltä aiemmin, mutta ne ovat olleet mainioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, Westö on hieno kirjailija. Toivottavasti pidät tästä.

      Poista
  9. Täällä on pienoinen paniikki. Rikinkeltainen taivas pitäisi palauttaa kirjastoon maanantaina ja kirja on vielä pahasti kesken. Olen itsekin nautiskellut lukemastani pitkään ja hartaasti, mutta joudun ehkä ottamaan tämän asian suhteen loppukirin. Kirja on pakko saada kuettua loppuun, koska tarina on todella hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mannilainen, kävin juuri kurkkaamassa blogiasi. Onneksi ehdit lukea loppuun vaikka kiireellä. Otteessaan pitävä romaani.

      Poista
  10. Ihanan erilaisia näkökulmia löytyy jokaiselta kirjan lukeneelta bloggarilta. Pidin ystävyysteemasta, rakkaudesta sekä vahvoista luokkaerokuvauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tämä kirja herättää kyllä erilaisia mietteitä eri lukijoissa. Hyvä niin!

      Poista
  11. Minä tosiaan ahmaisin tämän. Niin on käynyt ennenkin Westön kanssa (muun muassa Leijat ja ja MKK). Molemmat aiemmat olen lukenut sitten myöhemmin uudestaan ajan kanssa, ja todennäköisesti tulen tämänkin lukemaan uudelleen dopivan ajan kuluttua.

    Ja loppu oli, ah, niin pakahduttava. Itkuhan siinä pääsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, niin, loppu tässä. Ihan täydellinen!

      Westön tuotanto kestää varmasti useamman lukukerran.

      Poista
  12. Olin aina hieman pettynyt Westön romaaneihin (enkä saanut niitä aina edes luettua kunnolla lävitse) kunnen luin Hägring 38 tosiaan alkukielellä ruotsiksi. Heti kolahti paljon paremmin. Eli aion lukea tämänkin ruotsiksi, käännöslukutaidoton kun olen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostava kuulla! Alkukielellä lukemisessa monet nyanssit aukeavat varmasti eri tavalla. Westö on kyllä kuulemma tarkka näissä suomennoksissakin, tarkastaa ne aina itse. Mulla on muuten vielä Kangastus 38 lukematta, mutta sain kirjan muutama viikko sitten, joten suunnitelmista tekoihin sen suhteen!

      Poista
  13. Nyt kun olen lukenut bloggaajien kirjoituksia kirjasta, en ole ihan varma siitä, mitä pitäisi odottaa. Minulla on Westöön vähän ristiriitainen suhde: joko pidän erittäin paljon tai sitten en jaksaisi yhtään. Toivon kovasti, että tämä kuuluisi siihen ihastus-kategoriaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, tämä on otettu aika ristiriitaisesti vastaan. Ainakin omassa tuttavapiirissäni kirjaa on rakastettu tai se on tuonut pienen pettymyksen. Minä ihastuin - sopivasti, en ole täysin myyty, mutta nautin kovasti.

      Poista